Kolme Riverball-pelaajaa näki punaista

30.8.2011

Riverball koki sekä pisteiden että pelaajien muodossa ikäviä menetyksiä viikonlopun Santa Claus-ottelussa. Peräti kolme pelaajaa katseli punaista korttia ja lisäksi pelaajavalmentaja Markus Ihalainen loukkaantui, kun Riverball hävisi 0-3 Santa Clausille.

Toinen jakso oli varsinainen kummajainen sillä kolme sinipaitaa lensi pihalle ja tämän lisäksi pelaajavalmentaja Markus Ihalainen joutui jättämään kentän vieraiden Jari Gröhnin tappotaklauksen seurauksena. Ihalainen selvisi tällistä ilmeisesti vain nilkan nivelsiteiden venähdyksellä tai pienellä repeämällä joten todennäköisesti monen viikon huilia ei ole tulossa vaikka tilanteen jälkeen moni näin luuli. Punaista korttia joensuulaisilta katselivat Joni-Jukka Korhonen, Olli Muttonen ja Esa Kokko.

Ensi lauantaina Riverball matkustaa Pietarsaareen JBK:n vieraaksi. Joukkue saa ainakin Jussi Halosen ja Juha-Pekka Roivaisen mukaan ja muutama muukin pelaaja todennäköisesti tulee kokoonpanoon.

Lähde: www.riverball.fi