Kakkosen HJS tekee protestin - "virheen vaikutus kokonaisuuteen on ollut hyvin merkittävä"

Kakkosen HJS tekee protestin - "virheen vaikutus kokonaisuuteen on ollut hyvin merkittävä"

19.6.2018

HJS:n edustusjoukkueen toiminnasta vastaava HJS Akatemia ry on tehnyt vastalauseen perjantaina 15.6.2018 pelatusta Kakkosen B-lohkon ottelusta HJS – GrIFK. Vastalause kohdistuu tuomariston sääntöjen vastaiseen toimintaan GrIFK:n Valmir Seferin ulosajon yhteydessä.

Vastalause
Ottelun 80. minuutilla sekä HJS, että GrIFK valmistautuivat suorittamaan pelaajavaihtoa. Tappioasemassa olleen HJS:n kentältä poistuva pelaaja Juuso Huhtapelto tuli vaihtoon vauhdikkaasti ja AET1 ryhtyi kirjaamaan HJS:n vaihtoa ensimmäiseksi. Pöytäkirjaan HJS:n vaihdon ajaksi merkittiin 80 minuuttia.

Samaan aikaan vierasjoukkue GrIFK kutsui vaihtoon pelaajansa Valmir Seferin. Seferi pelasi erotuomarin tulkinnan mukaan vaihtoon kävellessään aikaa, joten erotuomari nosti tilanteessa Seferille varoituksen. Varoituksen hetkellä Seferi oli noin keskiympyrän vaihtopenkin puoleisella kaarella. Varoituksen saatuaan Seferi reagoi välittömästi solvaamalla erotuomaria ja jatkaen kävelyä kohti sivurajaa. Erotuomari nosti välittömästi solvauksen kuultuaan toisen keltaisen kortin Seferille, tämän oltua vielä useita metrejä kentän puolella. Seferin molemmat varoitukset nousivat 81. peliminuutilla. Samaan aikaan AET1 teki merkintöjä papereihinsa seisten GrIFK:n kentälle menoon valmistautuvan pelaajan vieressä kentän rajojen ulkopuolella, eikä täten havainnut Seferin sijantia toisen keltaisen kortin noustessa. Seferi oli ylittänyt sivurajan kun ottelun erotuomari sai nostettua punaisen kortin Seferille. AET1 ei ollut tässä vaiheessa vielä päästänyt GrIFK:n kentälle vaihdettavalle pelaajalle lupaa lähteä kentälle. HJS:n vaihtopenkki reagoi tilanteeseen käyden dialogia erotuomarin ja AET1:n kanssa noin kahden minuutin ajan. Koko tämän ajan GrIFK:n kentälle valmistautunut pelaaja odotti sivurajalla kentälle pääsyä. Erotuomari toimi tilanteessa ensin oikein perumalla vaihdon, mutta pyörsi päätöksensä keskusteltuaan AET1:n kanssa. Vaihto toteutui lopulta 84. minuutilla, kolme minuuttia Valmir Seferin ulosajon jälkeen.

Ottelun liveseurantaan merkitty vaihtoaika vahvistettiin tuomariston taholta ottelun jälkeen AET1:n omien muistiinpanojen pohjalta. Tuomaristo vahvisti virheellisen toimintansa myöntäen ottelun pöytäkirjan merkinnät oikeiksi, sekä pahoitellen tekemäänsä virhettä suusanallisesti pöytäkirjaa tarkistuttamassa olleelle HJS:n joukkueenjohtajalle. Pöytäkirjasta käy erotuomarin vahvistuksen jälkeen kiistattomasti ilmi, että GrIFK sai vaihtaa 81. minuutilla ulosajetun Valmir Seferin tilalle uuden pelaajan kolme minuuttia ulosajon jälkeen.

Jalkapallosääntöjen pelaajavaihtoa koskevassa pykälässä todetaan, että pelaajavaihto on suoritettu siinä vaiheessa, kun vaihtopelaaja astuu pelikentälle. Täten se missä kohtaa Seferi fyysisesti sijaitsi saadessaan toisen varoituksensa, ei ole oleellista, koska vaihtopelaaja oli koko episodin ajan kentän ulkopuolella odottamassa lupaa lähteä kentälle. Tässä tapauksessa ja näiden faktojen valossa on HJS:n näkemyksen mukaan kiistatonta, että vaihto oli ulosajon sattuessa suorittamatta ja että tuomaristo on toiminut tilanteessa sääntöjen vastaisesti.

Tapahtumahetkellä HJS oli ottelussa maalin tappiolla ja pelasi jo ennestään yhden pelaajan ylivoimalla. Seferin ulosajon jälkeen peliaikaa oli lisäaikoineen jäljellä noin 14 minuuttia. GrIFK:n olisi pitänyt joutua pelaamaan tapahtuman jälkeen loput ottelusta kahden pelaajan vajauksella. HJS:n näkemyksen mukaan tuomarin virheen vaikutus kokonaisuuteen on ollut hyvin merkittävä. Pelitilanne oli tiukka ja HJS olisi päässyt Seferin ulosajon myötä hakemaan tasoittavaa maalia kahden pelaajan ylivoimalla lisäaika mukaan laskettuna runsaan 14 minuutin ajan.

Tuomariston virheellisen toiminnan ja sen kokonaisuuden kannalta arvioiden varsin merkittävän vaikutuksen johdosta HJS Akatemia vaatii ottelun pelaamista uudelleen.

Lähde: www.hjs.fi