KTP lähetti brassikokelaan kotiin – toppari ja hyökkääjä haussa

KTP lähetti brassikokelaan kotiin – toppari ja hyökkääjä haussa

09.4.2017

KTP:ssä jatketaan aktiivisesti edustusjoukkueen rakentamista. Puuttuvia palasia vielä on jokunen ennen kuin kokoonpano on kokonaan valmis. 

KTP:n päävalmentaja Jallu Rantanen sai hieman lisää päänvaivaa, kun keskuspuolustukseen kaavailtu Muller ei vastannutkaan odotuksia ja pelaaja lähetettiin takaisin Brasiliaan.

– Pidän epäammattimaisena toimintana sitä, ettei pelaaja ole pitänyt itsestään huolta. Päivän kunto ei ollut sillä tasolla, mitä ammattilaisella pitäisi olla. Tulkin välityksellä keskustelin pelaajan kanssa ja hän väitti olevansa 100-prosenttisessa kunnossa, mutta näin ei todellakaan ollut, Rantanen kertoo KTP:n sivuilla.

Rantanen ihmettelee sitä, mitä pelaajalle on tapahtunut seitsemässä kuukaudessa. Muller pelasi vielä viime kaudella Veikkausliigaa PS Kemin riveissä ja saatujen tietojen mukaan vieläpä erinomaisesti.

– Meillä ei ole tapana jäädä tällaisia asioita vatvomaan pitkään ja on vain mentävä eteenpäin. Emme voineet ottaa sitä riskiä, että ajan myötä Mullerin kunto ja peliotteet parantuisivat, Rantanen perustelee.

KTP pelasi alkuviikosta harjoitustensa yhteydessä pienen pelin Peli-Karhuja vastaan. Ottelua ei voida millään muotoa pitää edes kunnollisena harjoitusotteluna, vaikka siinä näyttöjä antoikin norsunluurannikkolaishyökkääjä Odilon Kouakou.

– Vastustajaa ei voida pitää kunnollisena mittarina, koska heillä on niin nuori joukkue. Se on sanottava, että Kouakoun kanssa kommunikaatio on iso ongelma, sillä hän ei puhu lainkaan englantia, eikä joukkueessamme ole ranskan kielen taitoisia. Katsotaan nyt torstain ja perjantain harjoitukset ja ajatuksena on myös se, että hän pelasi lauantain harjoituspelissä, Rantanen sanoo.

KTP etsii tällä hetkellä pelaajia keskuspuolustukseensa, mutta myös hyökkäyksen keskustaan. Haussa on siis ainakin pari isokokoista pelaajaa, sillä joukkueesta ei juurikaan torniosastoa löydy.

– Damien Agüero antoi hyvät näytöt ja hän oli pelaaja, jolla ei mennyt sormi suuhun edes ahtaassakaan tilassa. Vielä emme ole tehneet päätöksiä hänen suhteen, mutta on muistettava että hänkin on pienikokoinen pelaaja ja etsimme nyt isoa hyökkääjää, Rantanen toteaa.

KTP sai iloisia uutisia, kun Aleksi Tarvonen pystyi palaamaan tositoimiin sairauslomansa jäljiltä.

– Olihan se kiva nähdä ”Tare” tositoimissa. Hän oli kuin nuori ori päästessään ensimmäistä kertaa kevätlaitumille. Ottaessani hänet vaihtoon PeKa-pelin ensimmäisen puoliajan jälkeen, hän pyysi saada vielä hetkeksi kentälle, mutta en halunnut ottaa mitään riskejä, Rantanen sanoo.

Lähde: www.fcktp.fi