Jippo vahvisti valmennustaan ja joukkuettaan

Jippo vahvisti valmennustaan ja joukkuettaan

22.10.2017

Kakkoseen noussut JIPPO on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta ensi kaudeksi ja on vahvistanut myös valmennusosastoaan liigakokemuksella. 

Jippo on tehnyt lisää sopimuksia kaudelle 2018, sillä maalivahti Paavo Jarva (21) ja laitapelaajana viihtyvä Niko Niemeläinen (17) ovat osa Jipon joukkuetta tulevalla Kakkosen kaudella.

Vuoden sopimuksen kirjoittanut Jarva on ollut Jipossa isossa roolissa jo kaksi edellistä Kolmosen kautta, sillä vuonna 1996 syntynyt seuran oma kasvatti on pelannut näiden kausien aikana tolppien välissä yhtä ottelua vaille jokaisen. Nousuun päättyneellä kaudella 2017 Jarva pelasi kaikki ottelut, joissa miehen taakse onnistuttiin viimeistelemään yhteensä vain 10 kertaa.

Toinen sopimuksen kirjoittanut pelaaja on menneellä kaudella Jipon B-junioreissa pelannut vuonna 2000 syntynyt Niko Niemeläinen. Tuore sopimus pitää parhaiten laitapelaajana viihtyvän Niemeläisen kauteen 2019 saakka Jipossa. Niemeläinen harjoitteli edustuksen mukana jo menneellä kaudella säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta suurimman osan kaudesta hän vietti kuitenkin Ville Naumasen alaisuudessa B-junioreissa.

Jarvan ja Niemeläisen myötä Jipolla on kasassa 12 pelaajasopimusta kaudelle 2018.

Jippo saa mieluisan paluumuuttujan riveihinsä, sillä Joensuusta lähtöisin oleva Aleksandr ”Sasha” Anttilainen (30) on solminut kautta 2018 koskevan valmentajasopimuksen Jipon kanssa.

Anttilainen on vuonna 1986 syntynyt Joensuun Ratanoiden kasvatti, mutta on sen jälkeen luonut mittavan jalkapallouran Veikkausliigassa. Anttilainen joutui lopettamaan oman pelaajauransa lukuisten polvivammojen jälkeen kauteen 2015, jonka jälkeen mies otti etäisyyttä jalkapallosta muutaman vuoden ajan. Viime kaudella Anttilainen oli jo pienellä panoksella mukana Joensuun Palloseuran valmennuksessa, mutta ensi kaudella hän antaa panoksensa Jipolle toimien Jouni Lehtimäen apuvalmentajana.

Veikkausliigassa Anttilainen ehti pelata kunnioitettavat 8 kautta vuosina 2008-2015. Juoksuvoimaisen hyökkääjän tilastot näiltä vuosilta olivat 123 ottelua ja 19 maalia. Anttilainen siirtyi Jiposta kaudeksi 2008 FC KooTeePee:hen, jonka jälkeen hän vietti kaksi onnistunutta kautta IFK Mariehamnissa päästen pelaamaan mm. ystävyysottelun Espanjan suurseura Atletico Madridia vastaan. Kaudet 2011-2014 Anttilainen pelasi Myllykosken Pallossa, josta muodostuikin miehelle todella tärkeä seura. Viimeinen kausi liigassa meni FC KTP:ssä kaudella 2015, joka jäi loukkaantumisen vuoksi myös Anttilaisen jalkapallouran viimeiseksi.

Lähde: http://jippo.fi