Jipon kapteenille jatkosopimus

Jipon kapteenille jatkosopimus

11.10.2018

Kakkosen A-lohkossa kolmanneksi sijoittunut JIPPO on solminut useita jatkosopimuksia ensi kaudeksi. Joukkueessa jatkaa muun maussa kapteeni Antti Åke.

Joukkueen kahden viime kauden kapteeni Antti Åke (30) on kirjoittanut seuran kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen (2019 ja 2020). Topparina pelaava Polvijärven Palloseuran kasvatti tuo joukkueeseen kokemusta, kovuutta ja johtajuutta.

Åken mennyt kausi oli hieman rikkinäinen, sillä loukkaantuminen esti pelaamisen viidessä ottelussa. Pelaamissaan 16:ssa ottelussa Åke oli yksi Jipon johtavista alakerran pelaajista.

Åke on pelannut Jipossa nyt yhteensä seitsemän kautta, joista neljä ensimmäistä olivat Ykköstä. Jipolla on nyt 12 sopimusta kaudelle 2019.

Jatkosopimukset ovat allekirjoittaneet myös Tommi Tainio ja Jirko Sorsa.

Tainio rytmitti tällä kaudella aisaparinsa Sauli Kettusen kanssa Jipon peliä ajoittain todella tyylikkäästi. Tainio pelasi tällä kaudella kuutta minuuttia vaille täydet minuutit jokaisessa 22:ssa ottelussa, eniten koko Jipon joukkueesta. Tainion sopimuksessa on myös optio kaudesta 2020.

Jippoon vuosi sitten joulukuussa siirtynyt maalivahti Jirko Sorsa on kirjoittanut yksivuotisen, kautta 2019 koskevan jatkosopimuksen. Lappeenrannassa jalkapallo-oppinsa saaneen Sorsan kausi oli onnistunut. Hän pelasi Jipossa viimeistä ottelua lukuun ottamatta jokaisen (21/22), nollapelejä kertyi yhteensä seitsemän. Jippo päästi sarjassa toiseksi vähiten maaleja (25) Sorsan entisen seuran PEPO:n (21) jälkeen.

Jipolla on ensi kaudeksi koossa jo 12 pelaajasopimusta.

Joensuulaisjoukkueen päävalmentaja vaihtuu myös ensi kaudeksi, kun Jussi Leppälahti (32) ottaa joukkueen ohjat käsiinsä.

Leppälahden sopimuksessa on optio myös kaudesta 2020.

– Kun seuran kanssa alettiin keskustelemaan, tuli selväksi, että Jippo on erittäin mielenkiintoinen seura. Seuraa johdetaan terveellä tavalla, ja näen paljon aitoa halua saada hienoja asioita aikaan. Olosuhteet paranevat uuden hallin myötä ja seura on täynnä hyviä ihmisiä. Huomasimme seuran kanssa, että molemmilla osapuolilla on halu kehittyä edelleen ja jaamme samanlaisia arvoja ja samanlaista intohimoa. On hieno fiilis päästä osaksi Jipon mahtavaa tarinaa, kommentoi Leppälahti omia fiiliksiään.

Leppälahden sopimus alkaa 1. marraskuuta ja tulevan kauden joukkue aloittaa harjoittelun 12. marraskuuta.

Lähde: http://jippo.fi