BK-46 ja SJK edelleen tappioitta Kakkosessa

12.7.2011

Kakkosessa kausi on puolessavälissä ja jyvät erottuvat hiljalleen akanoista. Kaksi joukkuetta on selvittänyt tiensä tähän mennessä tappioitta, kun BK-46 ja SJK porhaltavat ilman häviötä.

A-lohkon sarjajumbo KäPa pelasi viikolla kaksi ottelua joissa se ensimmäisessä hävisi Pallohongalle ja toisessa tasasi pisteet Kiffenin kanssa.

Atlantikselle viikko oli synkkä, sillä kahdessa ottelussa tuli suurinumeroiset tappiot. Ensin se hävisi MPS:lle 0-4 ja ottelun tuoksinnassa kaksi Atlantis-pelaajaa sai suihkukomennuksen. Viikonloppuna Kuusysi latoi sitten 6-1 lukemat taululle Teemu Toukosen johdolla, joka kuritti helsinkiläisiä neljällä maalilla. MPS pelasi niin ikään viikolla kahdesti ja toisessa ottelussa se tasasi pisteet MP:n kanssa. Futura jatkoi vahvoja otteita kaatamalla lauantaina vieraissa Pallohongan. Sunnuntaina Gnistan voitti GrIFK:n ja lisäksi KTP ja Sudet tasasivat pisteet.

A-lohkon kärjessä jatkaa edelleen Klubi 04, vaikka sillä on kaksi peliä vähemmän pelattuna kuin perässä tulevalla GrIFK:lla. Joukkueiden välistä eroa on neljä pistettä. Klubin takana onkin tiukkaa, sillä sen jälkeen peräti viisi joukkuetta mahtuu neljän pisteen sisään. Häntäpäässä KäPan tilanne näyttää toivottomalta, sillä käpyläläiset ovat saaneet kerättyä ainoastaan neljä pistettä kasaan tähän saakka.

A-lohkon viikon ottelut:

5.7. KäPa-Pallohonka 0-2 (0-1)

5.7. Atlantis-MPS 0-4 (0-3)

8.7. Kiffen-KäPa 1-1 (1-1)

9.7. Kuusysi-Atlantis 6-1 (2-1)

9.7. Pallohonka-Futura 1-3 (1-2)

10.7. Gnistan-GrIFK 2-0 (1-0)

10.7. MPS-MP 1-1 (1-1)

10.7. KTP-Sudet 1-1 (1-1)

B-lohko jatkuu huippujännittävänä ja viikon aikana tilanne tiivistyi entisestään. Kärkijoukkue BK-46 otti tärkeän voiton kaataessaan sunnuntaina TPV:n niukasti 3-2. Aiemmin viikolla TPV oli kaatanut paikalliskamppailussa Ilves-Kissat. Ilves-Kissoille viikko oli vaikea, sillä sunnuntaina tuli takkiin myös Pallo-Iiroilta.

SalPa yllätti vieraissa Ilveksen 4-1 ja voiton arkkitehtinä toimi hattutempun tehnyt Matti Heimo. Maalirikkain ottelu nähtiin Tikkurilassa, kun kotijoukkue TiPS taipui Kraftille selvin 1-7 –numeroin. B-lohkon jumbofinaalissa MuSa avasi vihdoin voittotilinsä kaatamalla TuTon 1-0. Toinen porilaisjoukkue Jazz tasasi pisteet JäPS:n kanssa.

B-lohkon tilanne on kutkuttava, sillä BK-46 pitää kärkipaikkaa, mutta seuraavat kolme joukkuetta mahtuvat kolmen pisteen päähän, kun perässä seuraavat Pallo-Iirot, Ilves ja JäPS. Kraft on jäänyt karjaalaisista viisi pistettä ja sanansa sanottavana on myös SalPalla joka on koonnut kahdeksan pistettä BK-46:ttä vähemmän.

Putoamistaistelussa MuSa nousi TuTon ja TiPS:n ohi voitollaan ja eroa Ilves-Kissoihin ja säilymiseen on nyt neljä pistettä.

B-lohkon viikon ottelut:

6.7. Ilves-Kissat-TPV 1-3 (1-0)

8.7. Ilves-SalPa 1-4 (0-1)

8.7. Jazz-JäPS 2-2 (1-2)

9.7. MuSa-TuTo 1-0 (1-0)

10.7. TiPS-Kraft 1-7 (1-2)

10.7. Ilves-Kissat-Pallo-Iirot 0-1 (0-0)

10.7. BK-46-TPV 3-2 (2-2)

C-lohkossa ei näy SJK:lle pysäyttäjää, sillä tällä kertaa SJK nousi viime hetken voittoon FC Kiistoa vastaan maanantaina pelatussa ottelussa. Ottelussa nähtiin myös SJK:n Kakkosen yleisöennätys, kun peliä oli seuraamassa peräti 1486 katsojaa.

Muissa otteluissa FCV haki hyvän vierastasapelin FC YPA:n kustannuksella. FC Santa Claus jäi tasapeliin kotikentällään JBK:ta vastaan. Häntäpään kahinassa VIFK nappasi tärkeän voiton kaatamalla sarjajumbo Riverballin. TP-47 sen sijaan haki pisteet Iisalmesta kaatamalla PK-37 selvästi 3-0.

GBK jatkoi vahvoja otteitaan voittamalla vieraskentällä Warkaus JK:n 4-1 ja ViPa puristi kotonaan 1-0 –voiton HauPasta.

SJK:lla on 10 pisteen kaula ennen toisena tulevaa PK-37:ää. Sen jälkeen onkin tasaisempaa, sillä PK-37:n kanssa samoissa pisteissä ovat FC Kiisto ja pisteen perässä TP-47 ja GBK kärkkyy kärkisijoja myös. Hännillä Riverball on kerännyt vasta neljä pistettä ja FCV:kin on jäämässä pahasti junasta jälkeen. Putoamisrajan tuntumassa sitten on tiukkaa, kun VIFK, JBK ja ViPA ovat samoissa pisteissä eikä matkaa YPA:an ole kuin piste, Santa Clausiin kolme ja HauPaan neljä.

C-lohkon viikon ottelut:

8.7. FC YPA-FCV 2-2 (1-1)

9.7. Santa Claus-JBK 3-3 (2-3)

9.7. VIFK-Riverball 2-1 (0-0)

9.7. PK-37-TP-47 0-3 (0-1)

10.7. Warkaus JK-GBK 1-4 (0-1)

10.7. ViPa-HauPa 1-0 (0-0)

11.7. SJK-Kiisto 1-0 (0-0)