U18-tytöt nimetty Itävalta-peleihin

U18-tytöt nimetty Itävalta-peleihin

29.5.2019

U18-tyttöjen maajoukkue kohtaa kesäkuun puolivälin alla kaksoismaaottelussa Itävallan. Molemmat ottelut pelataan Nastolassa.

Joukkueensa Itävalta-otteluihin nimennyt Suomen päävalmentaja Marianne Miettinen pitää edessä olevaa maaotteluleiriä erinomaisena lisänä joukkueen ohjelmaan valmistauduttaessa ensi syksynä alkaviin EM-karsintoihin.

- Tämä on hieno lisä meille. Leiriä tähän ajankohtaan suunniteltiin alun perinkin, mutta sitten Itävalta osoitti kiinnostuksensa pelata meitä vastaan ja asiaa palloteltiin pidempäänkin ennen kuin nyt ollaan tässä, Miettinen kertoo.

- Tälle ikäluokalle haaste on se, että maaotteluita tulee luonnostaan vähemmän kuin nuoremmille ikäluokille, joille on UEFA Development -turnausta ja PM-turnauksia, joten sikälikin tämä on hyvin tervetullut lisä.

Itävalta-otteluihin Miettinen on nimennyt tarkoituksella pelaajia ainoastaan 2001-syntyneiden ikäluokasta.

- 2002-syntyneillä oli omat jatkokarsintansa keväällä ja vaikka osa tästä joukkueesta oli mukana MM-lopputurnauksessa marraskuussa ja osa on pelannut vuotta vanhemman ikäluokan kanssa, niin monella on todella pitkä aika edellisestä kansainvälisestä ottelusta, Miettinen muistuttaa.

- Nyt pääsemme myös katsastamaan juuri tämän ikäluokan pelaajia hyvin kansainvälisissä ympyröissä. Muutamalla pelaajalla on edessä myös maajoukkuedebyytti.

Itävalta vastustajana on ennakkoon erittäin hyvä mittari. Maa on menestynyt vähintään kohtuullisesti niin 17-vuotiaiden kuin 19-vuotiaiden tyttöjenkin tasolla viime vuosina.

- Saamme varmasti kaksi hyvätasoista ottelua. Itävalta on hyvä vastus, he prässäävät aggressiivisesti ylhäältä ja pelaavat fyysisesti. Syksyn kotikarsintaa ajatellenkin saamme tuntumaa, sillä Tshekki on aika samantyyppinen joukkue, Miettinen sanoo.

Ottelut 
Ke 12.6. klo 18:00 Suomi – Itävalta Nastolan urheilukeskus
Pe 14.6. klo 10.30 Suomi – Itävalta Nastolan urheilukeskus

Suomen joukkue 
Emma Immonen HFA Märsky (mv)
Anna Koivunen HJK (mv)
Joanna Tynnilä TiPS
Ella Pesonen HJK
Nea Silvola HJK
Emmi Siren TiPS
Nana Yang FC Honka
Nanne Ruuskanen KuPS
Alisa Hokkanen HFA Märsky
Tuuli Enkkilä Ilves
Eevi Sutela HFA Märsky
Julia Sainio TPS
Katariina Kosola HFA Märsky
Jatta Keskitalo TPS
Jenna Topra TiPS
Oona Siren TiPS
Ida Antus VIFK
Jenni Kantanen Ilves
Dana Leskinen FC Honka
Aino Vuorinen FC Honka

www.palloliitto.fi