(Richard Jensen, (c) Kymppipaikka.fi)

U18-maajoukkue mätti tasatahtiin maaleja Puolan kanssa

01.4.2014

Suomen alle 18-vuotiaitten (1.1.1996) maajoukkue vietti maalijuhlia Puolan Piotrkówissa. Ottelu isäntien kanssa päättyi 3-3 (1-1) -tasapeliin.

Ottelun avausmaali syntyi 11. minuutin pelin jälkeen. Richard Jensen antoi oikealta kulmapotkun, joka puolalaiset saivat puolittain purettua. Anselmi Nurmela ehti palloon rangaistusalueen takana ja Nurmelan laukaus viuhui puolalaispelaajasta hieman suuntaa muuttaen verkkoon.

Puola tuli tasoihin 36. minuutilla. Przemysław Kamiński ja kaksi suomalaispuolustajaa tavoittelivat oikealta tullutta keskitystä. Kamiński sai jalkansa väliin ja muutaman metrin päähän suomalaisilta unohtunut Robert Bartczak pääsi ohittamaan Miikka Mujusen tarkalla sijoituksella.

Suomi siirtyi uudemman kerran johtoon 67. minuutilla. Nurmela antoi erinomaisen pystysyötön, Elias Ahde irtosi Puolan puolustukselta, kiersi maalivahdin ja pisti pallon tyhjiin.

Yhdeksän minuuttia tästä ja Suomi sai rangaistuspotkun puolalaispakin käsivirheen seurauksena. Richard Jensen astui pallon taakse ja pisti vasurillaan pilkun voimalla sisään.

Puola kavensi käytännössä seuraavasta hyökkäyksestään. Oskar Zawada tempaisi hurjan kaukolaukauksen yli 30 metristä yläkulmaan.

Maalijuhlat jatkuivat, mutta samalla myös päättyivät reilua minuuttia myöhemmin. Nyt puolalaisista oli asialla Wojciech Kochański, joka pisti pallon vapaapotkun jälkeen läheltä verkkoon.

Suomen lähtökohdat otteluun olivat hieman haastavat, sillä pelaajia on tippunut ryhmästä viime aikoina useampia.

- Tulos tietysti harmittaa, kun menetimme voiton. Ensimmäinen ruoho-ottelu tuntui monen pelaajan jäsenissä, maajoukkuevalmentaja Jarkko Wiss huomautti SPL:n sivuilla.

- Mutta loistava luonteen osoitus oli se, että pelaajat taistelivat hienosti vaikka monella oli kolhuja, Wiss totesi.

Osin poissaolojen vuoksi Suomi ei saanut vaihtojen kautta tarvittavaa rytminvaihtoa.

- Silti kurinalaisuutta pelaamiseen alkaa vähitellen löytyä enemmän ja enemmän. Totta kai huolellisuutta pitää saada tekemiseen aina enemmän, Wiss pohti.

Joukkueet kohtaavat uudemman kerran torstaina.

- Saku Savolainen lähtee ennalta sovitusti takaisin Suomeen ja tilalle tulee HJK:n Sebastian Dolivo, Wiss kertoi.

Puola-Suomi 3-3 (1-1)

Suomen maalit:
11. min 0-1 Anselmi Nurmela
67. min 1-2 Elias Ahde
77. min 1-3 Richard Jensen( rp.)

Suomen kokoonpano
12 Miikka Mujunen, FC Lahti
14 Roni Peiponen, HJK -> 88. 13 Ilmari Ylönen, KäPa
4 Alex Lehtinen, HJK (c)
3 Akseli Kalermo, IF Brommapojkarna
6 Topi Pasi, FC KTP
15 Santeri Kumpula, RoPS ->65. 7 Topias Tiainen, TPS
8 Richard Jensen, FC Twente
11 Anselmi Nurmela, AC Oulu
16 Tuomas Lähdesmäki, SJK ->65. 18 Iiro Järvinen, JJK
10 Saku Savolainen, KuPS
17 Elias Ahde, SJK -> 77. 9 Karim Jouini, HJK

Vaihdossa
1 Matias Sauramaa, PK-35

Poissa kokoonpanosta
Juho Pirttijoki, FC Haka

Lähde: www.palloliitto.fi