U17-tyttöjen jatkohaaveet haihtuivat

U17-tyttöjen jatkohaaveet haihtuivat

17.11.2018

U17-tytöt joutuivat myöntämään Ghanan MM-kisojen toisessa ottelussaan paremmakseen 3-1 (2-0)-lukemin. Suomen maalin teki Jenni Kantanen.

Ghana sai otteluun unelma-alun. Suomi epäonnistui purussa 16-alueella ja pallo ajautui Millot Pokuaalle, joka laukoi heti 1-0-lukemat. Lisää jobin postia tuli vain seitsemän minuuttia myöhemmin. Ghanalaispelaaja keskitti oikealta ja löysi maalin edestä Mukarama Abdulain, joka puski etukulmaan 2-0-osuman.

Suomi loi muutamia lupaavia hyökkäyksiä, mutta kunnon tekopaikoille pääsy oli vaikeaa. Toiselle puoliajalle Suomi tuli sisuuntuneena. Emmi Siren laukoi Aino Vuorisen hyvästä esityöstä, mutta maalivahti Grace Buoadu torjui.

Katariina Kosola laukoi keskeltä, mutta hieman ohi. Anna Koivunen esitti huipputorjunnan toisessa päässä vajaan tunnin kohdalla, kun ghanalaiset pääsivät läpiajoon. Pian tämän jälkeen pallo kävi Suomen maalin ylärimassa.

Viimeiseen varttiin nähtiin paljon tapahtumia. Juuri vaihdosta sisään tullut Vilma Koivisto laukoi tulisesti 75. minuutilla. Maalivahti torjui, mutta pudotti pallon eteensä. Jenni Kantanen ehti terävimmin jatkopalloon ja teki Suomen avausmaalin kisoissa.

Kantanen oli iskeä toisen heti perään. Annika Huhta tarjoili kulman ja maalilla oli hässäkää. Ghanalaispelaaja purki Kantasen laukauksen maaliviivalta. Kaisa Juvonen nousi topparin tontiltaan läpi kentän, mutta laukoi yli maalin.

Grace Animah antoi 86. minuutilla vapaapotkun oikealta ja maalille kiertävä keskitys yllätti täysin Koivusen. Pallo painui maaliin ja Ghana siirtyi 3-1-johtoon. Suomi ei lannistunut vaan rakensi heti perään hyvän paikan. Huhdan viimeistely-yritys vain kesti 16-alueella hieman liian kauan. Suomi haki kavennusta vielä vapaapotkulla, mutta 1-3-lukemat säilyivät tulostaululla.

Tappion myötä Suomen jatkohaaveet haihtuivat, kun Uruguay hävisi omassa ottelussaan Uudelle-Seelannille.

Suomi kohtaa lohkovaiheen viimeisessä pelissään emäntämaa Uruguayn tiistaina klo 22.

Suomi-Ghana 1-3 (0-2)
6’ 0-1 Millot Pokuaa
13’ 0-2 Mukarama Abdulai
75’ 1-2 Jenni Kantanen
86’ 1-3 Grace Animah

Suomen kokoonpano:
12 Anna Koivunen
2 Joanna Tynnilä
4 Kaisa Juvonen  
6 Nana Yang (v)
8 Oona Siren  ->> 73. 17 Vilma Koivisto
10 Tuuli Enkkilä  (C)
13 Emmi Siren
14 Aino Vuorinen ->> 83. 3 Jenna Topra
15 Annika Huhta
18 Katariina Kosola
20 Dana Leskinen ->> 51. 11 Jenni Kantanen

Vaihdossa:
1 Emma Immonen
7 Nea Silvola
9 Alisa Hokkanen
16 Julia Sainio
19 Heta Olmala
21 Fanny Söderström

Lähde: www.palloliitto.fi