U17-tytöille niukka tappio MM-avauksessa

U17-tytöille niukka tappio MM-avauksessa

14.11.2018

U17-tytöt joutuivat tyytymään MM-lopputurnauksen avausottelussaan 0-1 (0-1)-tappioon Uudelle-Seelannille. Taiston ainokaisen teki Kelli Brown.

Nana Yang lähetti pallon vastustajan 16-alueelle ensimmäisen kerran kolmannella minuutilla. Aino Vuorinen taisteli pallon itselleen, muttei saanut laukausta aikaan.

Seuraavan paikkansa Suomi loi sivuvapaapotkusta oikealta, mutta Kaisa Juvonen ehti paitsion, kun Annika Huhta lähetti pallon taka-alueelle. Anna Koivunen venyi upeaan torjuntaan 24. minuutilla, kun Uusi-Seelanti haki maalia kaukolaukauksella. Uusi-Seelanti otti tapahtumia haltuunsa pelin edetessä ja sai muutaman vaarallisen hässäkän Suomen maalille muun muassa kulmapotkuista.

Vuorinen toi pallon kuljettamalla hyökkäysalueelle ja Jenna Topra laukoi oikealta, mutta yli. Ottelun avausmaali nähtiin 41. minuutilla, kun Kelli Brown laukoi hieman vasemmalta oikeaan yläkulmaan. Koivunen oli tilanteessa mukana, mutta kuti oli niin hyvä, ettei suomalaisvahti siihen ehtinyt.

Emmi Siren laukoi toisen puoliajan alkajaisiksi, mutta vastustajan maalivahdilla ei ollut suuria vaikeuksia torjua kutia. Koivunen joutui heti perään venymään torjuntaa, mutta putsasi pallon kulmaksi. Jenni Kantanen karkasi vasemmalta Huhdan esityöstä, mutta maalivahti tuli hyvin vastaan ja pelasti tilanteen. Koivunen pelasi vahvan ottelun. 72. minuutilla hän torjui Jenkinsin kudin ja piti Suomen mukana taistossa.

Huhta loi yhden Suomen parhaista paikoista laukomalla noin kymmenestä metristä, mutta vastustaja blokkasi yrityksen kulmaksi. Muun muassa Dana Leskinen toi vaihdosta lisäpuhtia Suomen kiriin, mutta se ei riittänyt. Uusi-Seelanti vei lohkon ensimmäiset MM-pisteet.

Pikkuhelmarit kohtaa seuraavaksi Ghanan perjantaina 16.11. klo 21 Suomen aikaa.

Uusi-Seelanti - Suomi 1-0 (1-0)
41’ 1-0 Kelli Brown

Suomen kokoonpano:
12 Anna Koivunen
2 Joanna Tynnilä
3 Jenna Topra ->> 46. 11 Jenni Kantanen
4 Kaisa Juvonen  
6 Nana Yang
8 Oona Siren ->> 64. 17 Vilma Koivisto  
10 Tuuli Enkkilä  (C)
13 Emmi Siren
14 Aino Vuorinen ->> 77. 20 Dana Leskinen
15 Annika Huhta
18 Katariina Kosola

Vaihdossa:
1 Emma Immonen
5 Ella Pesonen
7 Nea Silvola
9 Alisa Hokkanen
16 Julia Sainio
19 Heta Olmala
21 Fanny Söderström   

Lähde: www.palloliitto.fi