U17-pojat hävisivät selvästi Tanskalle

U17-pojat hävisivät selvästi Tanskalle

04.8.2017

Alle 17-vuotiaiden (2001) poikien maajoukkue hävisi Islannissa pelattavan avoimen PM-turnauksen kolmannessa ottelussaan Tanskalle 0-4 (0-1).

Ensimmäinen puoliaika oli varsin tasainen ja tauolle siirryttiin Tanskan yhden maalin johdossa.

- Tanska sai vähän turhan helpon avausmaalin kulmapotkun jälkitilanteesta, maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola harmitteli Palloliiton sivuilla.

Toisen puoliajan alussa Suomella oli useampi hyvä paikka tasoitukseen. Terry Ablade purjehti puolittaiseen läpiajoon, Otto Ollikainen pääsi laukomaan Axel Vidjeskogin syötöstä ja Vidjeskog oli yksin avopaikassa kolmessa metrissä, mutta Tanskan maalivahti ehti jokaiseen tilanteeseen.

- Siinä oli oikeasti meidän saumamme. Mutta selittely ei auta, kyllä tämä on osaamiskysymys. Tanska osasi tehdä maaleja, me emme, Lehtola pohti.

Kun Suomi ei paikoissaan onnistunut, niin Tanska rankaisi. Toisen puoliajan kaikki kolme tanskalaismaalia syntyivät kuuden minuutin sisään.

- Tanska teki toisen maalinsa vastahyökkäyksestä ja sitten emme pystyneet reagoimaan tarpeeksi nopeasti. Neljännen takaiskun jälkeen sentään saimme ryhtiliikkeen aikaan, Lehtola sanoi.

Lehtolan mukaan Suomen pelissä oli rumista lukemista huolimatta paljon hyvää energiaa.

- Turha on selitellä hukatuilla maalipaikoilla, kun häviää 0-4. Pitää vain olla parempia, mutta kyllä pelin jälkeen oli pettyneitä pelaajia. Jätkät tiesivät, että mahdollisuus Tanskan haastamiseen oli olemassa, Lehtola totesi.

Turnauksen aiemmissa alkusarjan otteluissaan Suomi hävisi Ruotsille 0-2 ja voitti Färsaaret. Lauantaina Suomi pelaa turnauksen päätösottelunsa. Vastustaja selviää myöhemmin.

Suomi-Tanska 0-4 (0-1)
24. min 0-1
58. min 0-2
61 min. 0-3
64 min. 0-4

Suomen kokoonpano:
1 Viljami Sinisalo FC Espoo
14 Sami Sipola OLS -> 40. 18 Valtteri Olsbo HJK
16 Joel Laitinen PEPO -> 67. 13 Jeremiah Streng VIFK
2 Noah Nurmi KäPa (C)
15 Otto Ollikainen HJK -> 67. 3 Seth Saarinen FC Zürich
6 Oskari Sallinen FC Groningen -> 76. 17 Henri Alamikkotervo KePS
8 Maximus Tainio Tottenham Hotspur FC
10 Anssi Suhonen Hamburger SV
7 Axel Vidjeskog FF Jaro -> 73. 5 Omar Adawi KäPa
19 Oliver Antman TiPS -> 67. 20 Julius Tauriainen HJK
9 Terry Ablade FC Jazz -> 73. 11 Anthon Kärki PK-35
Vaihdossa:
12 Otso Linnas VJS

Poissa kokoonpanosta:
4 Onni Vesterinen SalPa

Lähde: www.palloliitto.fi