U16-tytöille tappio Hollantia vastaan

U16-tytöille tappio Hollantia vastaan

07.7.2019

U16-tyttöjen maajoukkueen viimeinen ottelu avoimen PM-turnauksen alkulohkossa päättyi 0-2 (0-0) -tappioon Hollannille.

Ottelu alkoi Hollannin kovalla painostuksella ja jo ensimmäisen viisiminuuttisen aikana Suomen kenttäpäädyssä nähtiin useampi kulmapotku. Nämä puolustus kuitenkin hoiti kunnialla. Suomi ei kuitenkaan omassa pallollisessa pelaamisessaan onnistunut toivotulla tavalla.

- Yksi teema oli oman rangaistusalueen ja sen ulkopuolen puolustaminen ja siinä onnistuimmekin oikein hyvin, pelaajat reagoivat tähän haasteeseen kuten pitikin. Toisaalta emme sitten hyökkäyssuuntaan pystyneet hyödyntämään isoja tiloja ja hyökkäykset jäivät todella lyhyiksi, päävalmentaja Marko Saloranta mietti.

- Kyllä Hollanti oli selkeästi parempi joukkue ensimmäisellä jaksolla.

Tauolle mentiin kuitenkin maalittomassa tilanteessa ja toisella jaksolla Suomi sai paremmin juonen päästä kiinni. Hollanti sai kuitenkin maalihanat auki vajaan tunnin kohdalla.

- Mikään iso virhe se ei ollut, mutta siinä oman rangaistusalueen puolustaminen oli vähän lepsua ja Hollanti pääsi iskemään, Saloranta kertasi.

Maalin tappioasemassa Suomi muutti ryhmitystään hyökkäävämmäksi ja pystyi luomaan muutamankin hyvän paikan tasoitukseen. Jyvä ei kuitenkaan ollut kohdillaan ja Hollanti iski lopulta toisen osuman.

- Hollanti varmasti ansaitsi voiton, vaikka aika tasainen peli kokonaisuutena oli lopulta. Meillä jäi pallolliseen pelaamiseen vielä paljon tekemistä. Osin se varmaan johtui pallottomien pelaajien liikkeen puutteesta, raskas turnaus alkoi siinä vähän näkyä.

Suomi kohdannee sijoitusottelussa maanantaina Tanskan.

- Olisi ollut mukava saada joku muu vastus, kun kohtaamme Tanskan kuitenkin loppukesällä kaksoismaaottelussa. Hyvää tulosta lähdetään kuitenkin siitä ottelusta hakemaan ja varmaan muutama muutos kokoonpanoon taas tehdään, Saloranta arvioi.

Hollanti - Suomi 2-0 (0-0)
51. 1-0 Emmeke Hencschen
70. 2-0 Isa Dekker

Suomen kokoonpano:
12 Nanna Leivonen JyPK
2 Ella Koivu EBK
3 Tea Heininen EBK
4 Linda Räisänen HJK
5 Ada Lindroth HJK >> 82. 8 Noora Siidorov VJS
13 Armi Heikkilä Ilves
14 Aada Nurmi EuPa
15 Aurora Harila ONS
18 Jenni Huttunen PKKU >> 82. 16 Hilkka Koskinen Ilves
19 Pinja Lönqvist EBK >> 66. 9 Netta Hanhimäki FC Sport
20 Laura Hillberg HJK >> 66. 10 Wilma Forsblom EBK

www.palloliitto.fi