U16-pojat nimetty Serbian turnaukseen

U16-pojat nimetty Serbian turnaukseen

03.5.2017

U16-poikien (2001) matkaa toukokuun puolivälin jälkeen neljän maan kansainväliseen Miljan Miljanić Memorial -turnaukseen Serbiaan.

U16-pojat pelasivat helmikuussa Englannissa erittäin kovatasoisen UEFA development tournamentin. Päävalmentaja Erkka V. Lehtola on nyt nimennyt matkaan hiukan toisennäköisen ryhmän. Osin muutoksia on tehty pakon edessäkin.

- Joukkueessa on mukana nyt kolme ensikertalaista: TPS:n Julius Perälä sekä HJK:n Otto Ollikainen ja Valtteri Olsbo, Lehtola kertoo Palloliiton sivuilla.

- Totta kai muitakin muutoksia joukkueessa on sitten Englannin turnauksen, osa loukkaantumisten takiakin. Toppareista Patrik Raitanen ja Noah Nurmi ovat esimerkiksi molemmat sairaslistalla.

Kaksikko Maximo Tolonen ja Anssi Suhonen ovat pelanneet paljon vuotta vanhemmankin ikäluokan kanssa ja Tolonen ei matkaa turnaukseen lainkaan, Suhonen puolestaan vain osaksi aikaa.

- Sovimme hyvässä yhteisymmärryksessä Hongan kanssa, että Maximo Tolonen keskittyy nyt oman seuransa kanssa pelaamiseen tämän kuukauden – hän on kuitenkin hyvin lähellä peliaikaa Ykkösessä – eikä lähde mukaan turnaukseen, Lehtola kertoo.

- Anssi Suhosen suhteen on puolestaan HSV:n kanssa sovittu, että hän pelaa korkeintaan turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussa ja palaa sitten seurajoukkueensa riveihin.

Vastaansa Suomi saa Stara Pazovassa isäntämaa Serbian lisäksi Kiinan ja Kazakstanin. Lehtola odottaa hyvätasoista turnausta ja ennen kaikkea erilaista kokemusta kuin talven UEFA development tournamentissa.

- Mielenkiintoisia joukkueita on vastassa ja odotan kaikkineen haastavia ja tiukkoja otteluita. En ole vastustajiin vielä kovin tarkkaan tutustunut, mutta uskon että nyt kohtaamme erilaisia vastustajia kuin viimeksi ja myös keskenään erilaisia joukkuetta.

- Helmikuusta asti on odoteltu tätä seuraavaa mahdollisuutta. Englannissa pelanneille jäi siitä turnauksesta varmasti tietty jälki ja haluamme nyt kaivaa vielä parempia tuloksia. Kun neljässä päivässä pelataan kolme ottelua, niin harjoittelulle ei kovin paljon jää aikaa, mutta ottelut varmasti kehittävät, Lehtola uskoo.

Suomen ottelut (paikallista aikaa)
To 18.5. klo 17.00 Serbia – Suomi Sportski centar FSS, Stara Pazova
Pe 19.5. klo 15.00 Suomi – Kiina Sportski centar FSS, Stara Pazova
Su 21.5. klo 15.00 Suomi – Kazakstan Sportski centar FSS, Stara Pazova

Pelaajat turnaukseen:
Tuomas Pöyhönen (mv) HJK
Viljami Sinisalo (mv) FC Espoo
Terry Ablade FC Jazz
Omar Adawi KäPa
Selman El-Baset FC Ingolstadt 04
Pyry Hannola RoPS
Saku Heiskanen FC Honka
Joel Laitinen PEPO
Kevin Larsson KäPa
Elias Mastokangas FC Inter
Otto Ollikainen HJK
Valtteri Olsbo HJK
Julius Perälä TPS
Matias Rale FC Honka
Oskari Sallinen JJK
Jeremiah Streng VIFK
Anssi Suhonen HSV
Maximus Tainio HJK
Julius Tauriainen HJK
Rasmus Viitanen FC Honka

Lähde: www.palloliitto.fi