U16-pojat kirivät tasapeliin Ruotsia vastaan

U16-pojat kirivät tasapeliin Ruotsia vastaan

25.8.2017

U16-pojat pelasivat kaksoismaaottelun toisessa osassa 1-1 (0-1)-tasapelin Ruotsin kanssa. Suomen maalin iski varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Juho Ojanen.

Ruotsi voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen tiistaina puhtaasti 3-0 (2-0). Torstain ottelun ensimmäinen todella vaarallinen maalipaikka nähtiin Suomen maalilla viidennellä minuutilla, kun ruotsalaispeluri kilautti pallon oikean laidan nousunsa jälkeen ylärimaan.

Eetu Rissanen loi muutama minuutti myöhemmin hyvän tilanteen noustuaan oikeaa laitaa. Willem Haapiainen ehti kuitenkin paitsioon. Lucas Kåhed narutti seuraavaksi suomalaispelaajia, mutta Matias Riikonen venyi tärkeään torjuntaan. Pallo vietiin vartin pelin jälkeen 11-metriin, kun Ossi Jaakkola rikkoi vastustajaa rangaistusalueella. Hienon ottelun pelannut Riikonen torjui Lucas Liman yrityksen.

Tuukka Partanen ja Juho Ojanen pääsivät yrittämään maalintekoa vielä ensimmäisellä 40-minuuttisella, mutta kaiken kaikkiaan Ruotsilla oli avauspuolikkaalla enemmän paikkoa. Johto-osuma syntyi vain sekunteja ennen taukovihellystä. Pallo pelattiin Suomen 16-alueelle, josta Otto Wallentin tälläsi sen verkon perukoille.

Ojanen nousi jälleen laidaltaan toisen puoliajan ensiminuuteilla ja pelasi pallon takaviistoon. Partanen laukoi erittäin hyvin, mutta vihainen kuti suuntautui päin maalivahtia. Ojanen pohjusti reilun tunnin kohdalla paikan Samuel Anini Juniorille, mutta maalivahti Oliver Nnonyelu Dovin ehti hänenkin laukauksensa tielle.

Ottelu oli jo etenemässä viikon toiseen ruotsalaisvoittoon, kunnes Ojanen nousi 80. minuutilla ja leikkasi keskelle. Terävä veto tasoitti lukemiksi 1-1. Ruotsi sai vielä paikan uusia johtonsa, mutta Riikonen venyi torjuntaan.

- Teimme loistavan ryhtiliikkeen tiistain pelistä, mutta kentän viimeinen kolmannes ja maalinteko on meille edelleen vaikeaa. Juho sai hienolla henkilökohtaisella suorituksellaan palkinnon kovasta yrittämisestään. Oli mukava nähdä, että me pystymme kääntämään tuloksen näin päin pelin viimeisillä hetkillä. Ansaitsimme mielestäni tasapelin, vastuuvalmentaja Kai Nyyssönen kommentoi Palloliiton sivuilla.

- Matias Riikonen oli meille tänään voittava maalivahti. Tuollaisia torjuntoja tarvitaan ja ne nostavat muidenkin itseluottamusta. Muun muassa Ojanen, Riikonen ja Lauri Kesti olivat tänään vahvoja. Tietysti joillekin pelaajille tuli myös selväksi, mikä taso näissä peleissä on. Se tarkoittaa, että omassa arjessa on tehtävä kovasti töitä. Nämä tapahtumat antavat varmasti kaikille motivaatiota tulevaan talveen.

Pelillisesti valmentajakaksikko Nyyssönen-Stephen Ward oli välipäivänä käynyt läpi erityisesti pelin avaamiseen liittyviä ongelmakohtia.

-  Saimme pienillä viilauksilla sitä paremmaksi ja pelaajat uskalsivat toteuttaa suunnitelmaamme. Pääsimme paremmin keskikentän reunoille. Saimme myös murtautumisvaiheen liikkeitä enemmän, mutta kaikkien pelaajiemme on edelleen pystyttävä parempaan viimeisellä kolmanneksella.

Peräti yhdeksän pelaajaa teki tämän leirin aikana debyyttinsä Suomi-paidassa. U16-pojat kohtaavat seuraavaksi Pohjois-Irlannin Jyväskylässä 12. ja 14.9. Nyyssönen korosti, että myös noissa peleissä tullaan näkemään uusia debytantteja. Joukkue saa kuitenkin ammentaa Ruotsi-ottelun viimeisistä hetkistä paljon positiivista energiaa.

- Suomalaisilla on vähän tapana nöyristellä omaa tekemistään, mutta puhuimme juuri pelaajien kanssa, että tämä on nyt ”uuttasuomea”. Voimme kääntää pelejä loppuhetkillä meidän eduksemme, Nyyssönen totesi.

Ruotsi-Suomi 1-1 (1-0)
40’ 1-0 Otto Wallentin
80’ 1-1 Juho Ojanen

Suomen kokoonpano
1 Matias Riikonen
3 Lauri Kesti
4 Tony Miettinen
5 Veeti Mustonen ->> 40. 13 Jaakko Rantanen
2 Jussi Niska ->> 54. 15 Lassi Forss
11 Juho Ojanen
14 Ossi Jaakkola ->> 54. 6 Ville Koski
8 Tuukka Partanen ->> 66. 10 Naatan Skyttä
7 Samuel Anini Jr. ->> 69. 18 Jouko Karhunen
17 Eetu Rissanen
9 Willem Haapiainen ->> 54. 16 Albert Vauhkonen

Vaihdossa:
12 Matias Niemelä

Lähde: www.palloliitto.fi