TU19 murskasi EM-alkukarsinnassa Georgian

TU19 murskasi EM-alkukarsinnassa Georgian

15.9.2014

Alle 19-vuotiaiden (1.1.1996) tyttöjen maajoukkue kaatoi EM-alkukarsinnan toisessa ottelussaan maanantaina Georgian Eerikkilä Areenalla komeasti maalein 7-0 (3-0).

Suomi sai otteluun hyvän alun, kun kapteeni Olga Ahtinen pääsi 5. minuutilla kulman jälkitilanteesta viimeistelemään 1-0-osuman aivan maaliviivalta.

Georgia pelasi erittäin puolustusvoittoisesti ja sai sumputettua oman maalin edustansa. Seuraavaa maalia saatiinkin odottaa 37. minuutille. Julia Tunturi ampui pallon ylärimaan ja Emma Heikkilä oli kärppänä paikalla iskemässä pallon maaliin.

Suomi osui vielä kertaalleen ennen taukoa. Ahtinen ampui upean kaukolaukauksen, joka painui vääjäämättä pienikokoisen georgialaisvahdin ylitse verkon perukoille.

Toiselle puoliajalle Suomi tuli väkevästi ja loi heti tukun tekopaikkoja. 48. minuutilla verkko jo heilahtikin, kun Heidi Kollanen viimeisteli läpiajon päätteeksi pallon yläriman kautta maaliin.

Kippari Ahtinen tulitti hattutempun 67. minuutilla todella painavalla laukauksella noin 18 metristä. Pallo osui tarkasti vasemman tolpan sisäpuolelle ja kimmahti siitä maaliin.

6-0-osuma syntyi 86. minuutilla maalinedushässäkästä, josta Tiia Savolainen pääsi ohjaamaan pallon maaliin.

Loppunumerot sai kunnian laukoa Julia Tunturi rangaistuspotkusta, joka seurasi georgialaisten käsivirheestä. Tarkka veto oikeaan alakulmaan ei jättänyt maalivahdille mahdollisuuksia.

- Muutaman lisämaalinkin olisimme voineet tehdä, paikkoja niihin oli. Viimeistely oli vähän hätäistä ja johtui varmaan osittain siitä, että kaikilla oli niin kova yrittämisen halu. Hyvä näinkin, päävalmentaja Marianne Miettinen sanoi Palloliiton sivuilla.

- Eikä tietysti ole ihan helppo pelata, kun vastustajan koko joukkue vetäytyy 25 metriin oman maalin edustalle.

Kaksi ensimmäistä otteluaan voittanut Suomi kohtaa torstaina Kaarinassa lohkovoiton ratkaisevassa ottelussa Pohjois-Irlannin. Suomella on etunaan parempi maaliero.

- Voittoa lähdemme ehdottomasti hakemaan. Sillä luultavasti pääsisi kakkoskoriin seuraavassa arvonnassa. Tasapeli riittää lohkovoittoon, mutta meidän tähtäimemme on ottaa täydet yhdeksän pistettä, Miettinen linjaa.

Suomi – Georgia 7-0 (3-0)
5. 1-0 Olga Ahtinen
37. 2-0 Emma Heikkilä
44. 3-0 Ahtinen
48. 4-0 Heidi Kollanen
67. 5-0 Ahtinen
86. 6-0 Tiia Savolainen
93. 7-0 Julia Tunturi rp.

Suomen kokoonpano:
1 Sara Inget
2 Emilia Alajääski
3 Saija Östlund
4 Tia Painilainen
5 Emma Santamäki >> 46. 17 Janni Laakso var.
8 Olga Ahtinen (c)
9 Heidi Kollanen
10 Julia Tunturi var.
14 Emma Heikkilä
15 Jenna Front >> 46. 13 Adelina Ragnäs
16 Tessa Auvinen >> 76. 18 Tiia Savolainen

Vaihtopelaajat:
22 Sara Tani
6 Sini Laaksonen
7 Vilma Hakala
11 Mimmi Nurmela

Lähde: www.palloliitto.fi