TU19-maajoukkueelle selvä tappio Englannille

TU19-maajoukkueelle selvä tappio Englannille

10.4.2014

Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi EM-jatkokarsinnan viimeisessä ottelussaan 0-5-tappion Englannille. 

Suomen peli vaikutti hieman hermostuneelta ja Englanti pääsikin iskemään heti kahdeksannella minuutilla. Jessica Carter syötti matalana oikealta, eikä kotijoukkue päässyt purkamaan. Katie Zelem viimeisteli pilkun kohdalta varmasti ohi Velma Oikarisen. Englanti osui toistamiseen 14. minuutilla. Zelem pelasi Natasha Jane Flintin keskeltä läpi, eikä tämä erehtynyt.

Suomi sai loistopaikan 26. minuutilla. Hanna Lönnqvist taisteli itselleen paikan ja pääsi vasemmalta nokikkain maalivahdin kanssa, mutta veto suuntautui Caitlin Louise Leachin syliin.

Englanti oli torstaina vahvalla pelipäällä. Seuraava osuma syntyi reilun puolen tunnin kohdalla. Aiemmin moneen paitsioon ajautunut Bethany Mead kuljetti läpi suomalaispuolustuksesta ja sijoitti ohi vastaan tulleen Oikarisen.

Suomi teki vielä ennen taukoa kaksi vaihtoa. Englannin puolustus oli kuitenkin äärimmäisen tiivis, eivätkä Marianne Miettisen joukot onnistuneet sitä purkamaan. Jessica Carter sai tuomarin antamalla lisäajalla pallon hyvän juoksun päätteeksi Suomen maalin tolppaan, mutta jatkajia ei kotijoukkueen onneksi löytynyt.

Toinen 45-minuuttinen jatkui ensimmäisen kaavalla. Englanti ei päästänyt Suomea juoksemaan selustaansa vaan haki itse vahvasti nousuja laidoilta. Vaarallisia tilanteita ei nähty kummassakaan päädyssä ennen 70 minuuttia.

Suomi haki kavennusta, joka auttaisi joukkuetta taistelussa kisapaikasta parhaan lohkokakkosen kiintiöstä. Englanti kuitenkin taisteli kovaa loppuun saakka ja pääsi rankaisemaan vielä kahdesti. Maalintekijöiksi merkittiin 79. ja 85. minuuteilla Mead ja Zelem.

Englanti voitti näin olleen lohkon puhtaalla pelillä. Suomi tuli toiseksi neljällä pisteellä, sillä samaan aikaan pelatussa toisessa ottelussa Serbia löi Tanskan. Suomella on vielä pienoinen mahdollisuus selvitä kesän kisoihin lohkokakkosena.

Suomen kokoonpano
12 Velma Oikarinen PK-35
2 Paula Auvinen Pallokissat (C)
3 Jenny Vuorenlinna VIFK
5 Natalia Kuikka Merilappi United
6 Sini Laaksonen TPS ->> 38. 4 Tiia Peltonen PK-35
7 Julia Tunturi TPS
8 Erika Winter Pallokissat
9 Sanni Franssi PK-35 ->> 38. 17 Emma Heikkilä Merilappi United
11 Vera Saastamoinen HJK
15 Veera Viitikko HJK
18 Hanna Lönnqvist VIFK

Vaihdossa:
1 Linda Säätelä KF10
10 Anni-Maija Kauppila Pallokissat
13 Veera Vehviläinen Pallokissat
14 Emilia Alajääski Åland United
16 Tessa Auvinen HJK

Lähde: www.palloliitto.fi