Suomen U15 kärsi tappion Puolalle

Suomen U15 kärsi tappion Puolalle

23.4.2014

Suomen alle 15-vuotiaat pojat (1.1.1999) kärsivät Puolalle Eerikkilässä pelatussa ottelussa 0-2 (0-1)-tappion. Joukkue jatkaa kolmen maan turnausta Slovakiaa vastaan torstaina.

Suomi aloitti ottelun hermostuneesti. Puola sai jo toisella minuutilla vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajan tuntumasta. Maalivahti Olli Hakanpää liimasi pallon kuitenkin varmasti. Vieraille vihellettiin vain minuutti myöhemmin toinen erikoistilanne hyvästä paikasta, mutta tällä kertaa pallo leijaili yli maalin.

Suomi sai ensimmäisen paikkansa yhdeksännellä minuutilla. Laukaisemaan pääsi Albion Ademin, mutta tällä kertaa kuti painui hieman ohi. Puolan Jakub Obloj kuljetti seuraavaksi toisessa päässä vaarallisesti vasemmalta, mutta viimeistely-yritys painui Hakanpään syliin.

Joona Hiltunen syötti hyvin pystyyn 13. minuutilla. Ansu Sherrif Jr oli karata vasemmalta avopaikkaan, mutta puolalaisvahti pelasti tilanteen kulmaksi.

Puola sai jälleen vajaan 20 minuutin kohdalla vapaapotkun noin 20 metristä. Przemyslaw Macierzynski puski ja peliväline kilahti tolppaan. Seuranneen kulmapotkun seurauksena syntyi ottelun avausmaali, kun Adam Chrzanowski tykitti komeasti pallon noin kymmenestä metristä maalin yläkulmaan. Suomen tasoitus oli lähellä niin ikään erikoistilanteesta. Alex Bradlyen laukaus meni kuitenkin ohi. Puola oli lisätä johtoaan vain hetki myöhemmin, mutta tällä kertaa veto ei osunut maalipuiden väliin.

Macierzynski livahti puolen tunnin kohdalla Suomen puolustajien selustaan, mutta Hakanpää torjui hyökkääjän yrityksen. Suomi loi loistopaikan tasoitukseen muutama minuutti ennen taukoa. Ademin syötti Sherrif Jr:n keskeltä läpi, mutta liukkaan kärjen nosto leijaili hieman maalin yli.

Molemmilla joukkueilla oli paikkansa heti toisen 40-minuuttisen alussa. Suomen paikan loi Mauro Severino hyvällä kuljetuksella keskialueelta. Tuloksena oli kuitenkin lopulta vain kulmapotku. Puola oli rokottaa Suomen keskialueen harhasyötön seurauksena 52. minuutilla. Laukaus meni kuitenkin taka-alakulmasta ohi. Kimmo Lipposen joukot saivat painetta vieraiden maalille. Seuraavan maaliyrityksen teki jälleen Sherrif Jr. Maalivahti kuitenkin nappasi sijoituksen.

Puolan toinen maali tuli kuin varkain. Macierzynski ohitti kaksi suomalaista päätyrajalla ja syötti noin seitsemään metriin täysin vapaaksi jääneelle Kacper Chodynalle, joka viimeisteli varmasti alakulmaan. Suomi jatkoi kavennuksen hakemista. Reilun tunnin kohdalla laukomaan pääsi keskialueella uurastanut Bradley, jonka veto meni hieman ohi.

Suomi sai seuraavaksi vapaapotkun vasemmalta noin 25 metristä. Ademinin nosto takatolpalle oli hyvä, mutta suomalaishyökkääjät eivät päässeet palloon. Suomi sai pallon 72. minuutilla kulmasta lähes maaliviivalle saakka, mutta Puola purki. Joukkue taisteli perään kaksi kulmaa, mutta tulosta ei syntynyt. Suomi sai lopussa kaksikin huippupaikkaa, mutta uhrautuva puolalaispuolustus kesti.

Suomi-Puola 0-2 (0-1)
20’ 0-1 Adam Chrzanowski
56’ 0-2 Kacper Chodyna

Suomen kokoonpano
12 Olli Hakanpää TPS
2 Valtteri Hiilloskorpi Ilves
3 Kristian Heinolainen HJK ->> 50. 4 Alex Saari TPS
6 Juho Montola TPS C
7 Jakob Strömberg FF Jaro
8 Alex Bradley West Bromwich Albion ->> 73. 9 Valtteri Vesiaho KäPa
11 Albion Ademi TPS
13 Joona Hiltunen LehPa ->> 50. 16 Phondo Wälläri PKKU
14 Timo Stavitski KyIF ->> 65. 18 Saku Ylätupa FC Espoo
21 Mauro Severino TPV
20 Ansu Sherrif Jr. KuPS

Vaihdossa:
1 Johannes Luukkanen KäPa
15 Nikolas Saira FC Espoo
19 Ville Moilanen PS Kemi

Lähde: www.palloliitto.fi