Juha Malinen: "Kaaduttiin pieniin virheisiin"

Juha Malinen: "Kaaduttiin pieniin virheisiin"

23.7.2018

Suomen alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen ei säästellyt ylistysanoja ryhmänsä kohdalla Portugali-pelin jälkeen.

Suomen U19-poikien maajoukkue koki sunnuntai-iltana Vaasassa selvän 0-3-tappion Portugalille EM-kotikisojen lohko A:n päätöspelissä.

Tuloksen myötä varmistui, että Suomen taival kotikisoissa päättyy. Minihuuhkajat jäi lohkonsa viimeiseksi, kun kolmesta pelistä tuli kolme tappiota.

Suomi oli lähellä pisteitä kahdessa ensimmäisessä pelissään. Kisa-avauksesta tuli maanantaina niukasti 0-1 takkiin Italialta, toisesta pelistä heikon loppupelin takia niin ikään Norjalta torstaina lukemin 2-3.

Portugalia vastaan Suomi loi ajoittain hyviä tilanteita. Portugali oli kuitenkin se, joka hallitsi peliä ja loi maalipaikkoja. Rasmus Leislahti venyi useaan hyvään torjuntaan, mutta joutui antautumaan kolmesti Suomen maalilla.

- Joukkue oli tänään erittäin voitontahtoinen ja määrätietoinen. Kaaduttiin pieniin virheisiin, kuten jalkapallossa yleensä tapahtuu. Mutta ei voi syyttää missään nimessä ketään, Suomen päävalmentaja Juha Malinen sanoi painokkaasti.

Maanantaina 60 vuotta täyttänyt valmentaja korosti sitä, miten ylpeä on joukkueensa suorituksesta huipputasoisessa EM-turnauksessa.

- Hirvittävä ylpeys tuosta joukkueen sitoutumisesta, halusta kehittyä. Tämä on kuitenkin nuorten kehittämisturnaus, vaikka tässä puhutaan ja pelataan Euroopan mestaruudesta ja maailmanmestaruusturnauspaikasta. Tämä on nuorten turnaus ja tässä kehitetään pelaajia. Uskon, että joukkue on ottanut monta, monta askelta tässä turnauksen aikana ja valmistautuessaan tähän turnaukseen.

Minihuuhkajat esiintyi Malisen alaisuudessa juuri sillä tavalla kuin luotsi halusi: rohkeasti ja peruuttelematta. Parannettavaa tietysti jäi, mutta päällisin puolin pelillinen ilme miellytti Malista.

Tulevaisuuttakin ajatellen suunta on hyvä.

- Tässä oli pelaajia kolmesta ikäluokasta, mikä on meidän jalkapallolle vahva panos.

- Kyllähän joukkue on ollut miehekäs. Jos kaikkiin asioihin ei pystytä, niin siinä meidän pitää vaan kotona seuroissa ja liiton puolesta tehdä kovasti töitä, jotta olemme seuraavalla kerralla vielä vahvempia. Mutta uskon, että näytettiin suunta tässä. Oltiin rohkeita, oltiin ennakkoluulottomia, pistimme itsemme likoon. Uskallettiin pelata hyökkäysvoittoisesti, uskallettiin pelata syöttöpeliä ja positiivisia asioita on mielettömästi lueteltavissa.

Pelkästään pelaajien vankka panos ja sitoutuneisuus ei ole Malisen tyytyväisyyden takana. U19-maajoukkueen taustajoukkojen kanssa on ollut Malisen mukaan ilo tehdä töitä, kun kaikki pistivät kaiken likoon tehdäkseen asiat mahdollisimman hyvin ja ammattimaisesti.

- Nämä ovat ihan älyttömän nastoja jätkiä. Näiden kanssa vuorovaikutus ja toimiminen on ollut erittäin vahvaa, heidän sitoutumisensa on ollut vahvaa. On unelma olla tämmöisten ihmisten kanssa töissä. Samoin kun pääsee tällaiseen taustaryhmään, missä on 13 alan ammattilaista, jotka sitoutuvat tähän todella paljon.

- Suomen mittapuulla tämä on todella harvinainen projekti. Olen iloinen, että olen saanut olla näinkin kauan tässä mukana, Malinen sanoi haikeana.

Lähde: www.palloliitto.fi