SoVo hankki Timur Inapshban

SoVo hankki Timur Inapshban

31.12.2017

Kokenut, 39-vuotias Timur Inapshba siirtyy loppukaudeksi SoVo Futsalin vahvuuteen.

Israelilaissyntyinen Inapshba sai Suomen kansalaisuuden 2011 ja on edustanut Suomen futsalmaajoukkuetta.

Hän pelasi Ilves FS riveissä 2009-2014 ja voitti joukkueen riveissä viisi kertaa Suomen mestaruuden.

Kaudeksi 2014-2015 Timur siirtyi Sievi FS ja voitti siellä viidennen mestaruuden. Kaudeksi 2015-2016 "Timi" palasi takaisin Ilvekseen ja oli kahtena vuotena peräkkäin SoVon kiusana puolivälierissä.

Tämän kauden hän aloitti PJK:ssa ja elokuussa sovitun sopimuksen myötä edustaa loppukauden Someron Voimaa.

- On todella hienoa saada joukkueeseen yksi Suomen parhaista futsalpelaajista. Olen jo muutaman vuoden ollut Timurin perässä, mutta nyt saatiin vihdoin asiat loksahtamaan paikoilleen. Timur tuo meille arvokasta voittamisen kulttuuria ja kokemusta tärkeiden otteluiden voittamiseen. Hän oli vakuuttunut, että SoVossa on vielä mahdoliisuus voittaa Suomen mestaruus. Timur on juuri se pelaaja minkä halusin vielä joukkueeseen, kommentoi tyytyväinen SoVo-manageri Ihalainen.