(C) Jussi Eskola

Martic jatkaa futsalmaajoukkueen päävalmentajana

13.5.2017

Futsalmaajoukkueen päävalmentajana vuoden 2014 alusta lähtien toiminut Mico Martic jatkaa tehtävässään ainakin vuoden 2020 loppuun saakka.

Palloliitto ja Martic ovat sopineet jatkosta aina syksyn 2020 MM-lopputurnaukseen saakka. Martic ja Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja allekirjoittivat sopimuksen lauantaina 13.5. futsal-gaalan yhteydessä.

- Olemme onnellisia ja kiitollisia että voimme jatkaa vielä kolme vuotta Micon kanssa yhteistä maajoukkuetaivalta.  Mico Martic on ollut takuu- ja taustamiehenä miesten maajoukkueemme jatkuvaan kehittymiseen ja auttanut laajasti myös koko futsal-toimintamme vankistumisessa, puheenjohtaja Alaja totesi Palloliiton tiedotteessa.

Martic on vastannut kaikesta futsalin maajoukkuevalmennuksesta ja osallistunut lisäksi vahvasti futsalin valmentajakoulutukseen. Toimenkuva laajenee koulutuspuolelle jatkossa vielä vahvemmin. Martic itse on erittäin tyytyväinen jatkosopimukseen.

- Olen todella otettu, ylpeä ja iloinen uudesta sopimuksesta. Työni ei ole vielä valmis ajatellen tuloksia ja maajoukkueitten sekä suomalaisen futsalin yleistä kehittämistä, Martic kuvailee.

- Haluan lausua isot kiitokset liiton puheenjohtaja Pertti Alajalle, esimiehelleni Jyrki Filpulle ja kaikille ihmisille, jotka auttavat meitä viemään suomalaista futsalia eteenpäin.

Lähde: SPL:n tiedote