KaDylta lähtee ainakin kolme pelaajaa

30.5.2011

Sensaatiomaisesti SM-hopealle yltäneen KaDy:n runko pysynee pitkälti kasassa, vaikka ovi molempiin suuntiin käykin. Tällä erää voidaan vahvistaa kolmen pelaajan lähtö.

Yksi heistä on Juha Korhonen, 29, joka tuli, näki, voitti SM-hopeaa ja lähti pääkaupunkiseudulle työn perässä. Vasta vanhalla iällä tosissaan futsalistaksi ryhtynyt ”Jurek” aloitti kauden kakkosjoukkueessa, mutta lajituntumaa saatuaan murtautui marraskuussa liigamiehistöön tuoden terävyyttä ja luontaista haaskanhaistotaitoa joukkueeseen.

Korhosen kunnianhimoinen tavoite – päästä heilauttamaan maaliverkkoa liigamatsissa – ei toteutunut, mutta muuten debyyttikausi voidaan katsoa onnistuneeksi. Kotiyleisön mieliin ”Jurek” lienee parhaiten jäänyt marraskuun PoPa-ottelusta, jossa hänet päästettiin irti vasta kesken toista puoliaikaa porilaisnäkökulmasta tuhoisin seurauksin: KaDy nousi ”Jurekin” kahdella maalisyötöllä tappioasemasta tasoihin ja voittoon.

Toinen lähtijä on Eemeli Vähäsöyrinki, 24, joka puolestaan siirtyy opintojen perässä Etelä-Pohjanmaalle. ”Emil” oli mukana nostamassa KaDy-hirviötä liigaan 2007–2008, piti pientä auttavan käden ojennusta lukuun ottamatta välivuoden ja palasi kuluneeksi kaudeksi takaisin punamustiin.

”Emilin” fyysisyys ja hevosenpotku ovat kiistatta liigatasoa, mutta treeniaktiivisuus kärsi työtehtävistä ympäri Suomen ilmatilaa siinä määrin, että kausi sujui pääosin kakkosjoukkueessa. Korhosen tavoin myös ”Emil” ansaitsi kakkosen näytöillään mahdollisuuden liigassa, ja lentäjä-ässä tarttuikin oljenkorteen tekemällä maalin kahdessa ensimmäisessä pelaamassaan ottelussa. Kuriositeettina mainittakoon, että ensimmäinen maali mestari-Ilvestä vastaan oli myös Dynamon liigahistorian sadas maali.

Myös maalivahtiosastolla tapahtuu muutoksia. Kakkosjoukkueen portsari Antti Peltomäki, 19, pitää ainakin vuoden tauon futsalista asepalveluksen takia. ”Peltsi” nähtiin kakkosen maalinsuun ohella myös usein liigapeleissä varamaalivahdin tai huoltajan pyyteettömässä roolissa. Paluu KaDy:n sotisopaan alikersanttina on hyvinkin mahdollinen, sillä KaDy-hirviön pyhätön ovi pysyy aina auki sympaattiselle ”Leipurille”.

Kolmikon lisäksi KaDy-leiristä poistui jo kesken kauden Petteri Eskonniemi, 19, josta ei saatu kairattua kaikkea potentiaalia ja joka muutti takaisin Porin suunnalle. Koska isoveli Sami jättäytyi kuvioista pois jo ennen kauden alkua, KaDy aloittaa näillä näkymin tulevan kauden ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen ilman yhtään Eskonniemeä – ellei sitten Jyvässeudulla yhä vaikuttava Sami tee yllätyspaluuta.

Lähde: www.kadyfutsal.net