Futsalmaajoukkue kohtaa Hollannin perjantai-iltana

25.2.2011

Suomen futsalmaajoukkueen pelit jatkuvat perjantaina Hollannissa pelattavassa EM-jatkokarsinnassa. Suomen aikaa kello 21.30 alkavassa ottelussa tulee vastaan isäntämaa Hollanti.

Suomi kärsi EM-jatkokarsinnan avausottelussa torstaina 1-5-tappion Venäjälle.

- Venäjä kuuluu sinne aivan maailman kärkeen. Pelinä se oli meiltä ihan hyvä ja olen ylpeä pelaajista. Tappio tietenkin aina harmittaa, Suomen päävalmentaja Jouni Pihlaja miettii Palloliiton sivuilla.

Hollanti avasi turnauksen torstaina 3-3-tasapelillä Serbiaa vastaan. Kuuden karsintalohkon voittajat ja viisi parasta kakkosta etenevät vuonna 2012 Kroatiassa pelattaviin EM-kisoihin. Näin ollen Suomi on pakkovoiton edessä perjantaina, jos se haluaa kamppailla vielä kisapaikasta.

- Hollanti on siinä mielessä tuttu joukkue, että olemme tutkineet viikko sitten heidän pelaamaansa ottelua Sloveniassa. Siitä lähdetään, että Hollanti kaatuu ja teemme oman ja hyvän suorituksen illan pelissä. Tiukka ja kova peli on varmasti edessä, mutta mahdollisuudet ovat voittoon asti, Pihlaja ennakoi.

Suomen joukkueesta Risto Salmi ja Lasse Lind istuivat torstaina katsomon puolella. Salmi potee lievää polvivammaa ja Lind on puolestaan sairastellut. Suomen maalissa Venäjä-ottelussa aloitti Tuomas Kallioinen ja Tampereen EM-esikarsintaturnauksessa kaikki pelit pelannut Juha Ojanperä seurasi pelin vaihtopenkiltä.

- Periaatteessa kaikki pelaajat pelasivat hyvin torstaina, joten sen takia ei muutoksia ainakaan tarvitse tehdä. Muutamalla pelaajalla on ollut loukkaantumisia ja katsotaan onko siellä valmiuksia tulla mukaan. Mahdolliset muutokset katsotaan sitten vielä lähempänä peliä, päävalmentaja kertoo.

Suomen ja Hollannin välinen ottelu alkaa Suomen aikaa kello 21.30. Ottelun pitäisi olla nähtävissä suorana lähetyksenä täältä. Kymppipaikka.fi ei ole vastuussa streamin toimivuudesta.

Lähde: www.palloliitto.fi