Eteläisessä lohkossa EIF:n karsiminen on ollut jo pitkään selvä ja se pelasi kärkiottelussa GrIFK:n kanssa 3-3-tasapelin. Lohkon runsasmaalisin ottelu pelattiin Laajasalossa, kun putoamiseen tuomittu kotijoukkue LPS hävisi BK-46:lle 2-6. Pallohonka kukisti SalPan 1-0 ja EsPa ja KäPa tasasivat pisteet 1-1. Maanantain pelissä Gnistan voitti Klubi 04:n 2-0.

Lohkon tilanne on ollut jo pitkään selvä, että EIF menee nousukarsintoihin ja LPS ja EsPa putoavat Kolmoseen ensi kaudeksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Eteläinen lohko

Itäisessä lohkossa ratkaisut venyvät viimeiselle kierrokselle, sillä sekä HIFK että MP voittivat ottelunsa viime viikolla. HIFK iski painetta MP:lle kaatamalla torstaina FC POHU:n selvästi 5-1. MP vastasi haasteeseen sunnuntaina hakemalla vieraspisteet FC Futuran vieraana 3-2. Tilanne näytti MP:n kannalta jo pahalta, mutta se nousi lopulta kahden maalin tappioasemasta voittoon.

KTP herkutteli maaleilla kaatamalla Sudet 5-0 ja maaleja nähtiin myös Atlantis FC:n ja JäPS:n 4-3 päättyneessä ottelussa. Ottelun voittomaali syntyi vasta kolmannella lisäaikaminuutilla. PKKU otti 3-2-voiton FC Lahti Akatemiasta.

HIFK johtaa lohkoa kahdella pisteellä ennen MP:tä, kun yksi kierros on pelaamatta. MP kohtaa päätösottelussaan kotona PKKU:n ja HIFK vieraissa JäPS:n. Kolmoseen matkaavat JäPS, FC POHU ja Sudet.

Itäinen lohko

Läntisessä lohkossa nousukarsintaan matkaava FC Jazz koki jo toisen peräkkäisen tappionsa, kun se hävisi vieraissa TPV:lle 0-1. Pallo-Iirot haki vieraspisteet Turusta voittamalla ÅIFK:n 2-0. Se olikin lohkon vähämaalisin ottelu, sillä muissa peleissä mätettiin urakalla maaleja.

Härmä onnistui ensimmäistä kertaa maalinteossa seitsemään peliin, kun se iski kolme maalia Maskun verkkoon. Ikävä kyllä maskulaiset mättivät puolestaan seitsemän hämeenlinnalaisten reppuun, joten Härmän karmea syyskausi sai jatkoa. Maskun Niklas Harjula iski neljä maalia.

FC Hämeenlinna joutui lähtemään pahasi vajaamiehisenä Mosedalille kohtaamaan Kraftia, mutta se ei haitannut, sillä hämeenlinnalaiset hakivat makean 2-0-vierasvoiton. Kakkosvahti Jukka Järvinenkin juoksi kenttäpelaajan ominaisuudessa kentälle ottelun lopussa. Kolmoseen matkalla oleva MuSa otti hienon 5-2-voiton kauden viimeisessä kotipelissään Sporting Kristinaa vastaan. Kotijoukkueen sankari oli hattutempun viimeistellyt Sami Rantala.

Lohkovoittaja Jazz on varma nousukarsintajoukkue ja Härmä sekä MuSa putoavat Kolmoseen.

Läntinen lohko

Pohjoisessa lohkossa ratkesi nousukarsija, kun PS Kemi voitti omassa ottelussaan KPV:n 2-1. Samanaikaisesti sen lähin uhkaaja FC YPA jäi maalittomaan tasapeliin Kerho 07:n kanssa. Tervarit ja PK-37 pelasivat 1-1-tasapelin ja samaan tulokseen päätyivät TP-47 ja Rotuaarin Pallo. VIFK voitti omassa ottelussaan GBK:n 3-0.

PS Kemi karsii noususta Ykköseen ja Tervarit putoaa ensi kaudeksi Kolmoseen. Viimeisestä säilyjästä käydään vielä kovaa kamppailua, kun PK-37 on kaksi pistettä edellä Rotuaarin Palloa. PK-37 kohtaa viimeisellä kierroksella VIFK:n kotonaan ja Rotuaarin Pallo saa vastaansa FC YPA.

Pohjoinen lohko