Ludogorets johtaa kauden puolivälissä Bulgarian pääsarjaa yhden pisteen erolla Levski Sofiaan. Mestaruus ratkottaneen kaksikon välillä, sillä kolmannella sijalla oleva Litex Lovech on jäänyt Levskistä jo kahdeksan pistettä.
–Vakuutan, että minä ja seurakaverini tulemme tekemään kaikkemme, jotta Ludogorets uusisi mestaruuden. Se ei tule olemaan helppoa. Jalkapallossa mestaruuden puolustaminen on aina vaikeampaa, Mäntylä toteaa seuran verkkosivuilla.
Mäntylän mukaan Bulgarian pääsarjan joukkueiden taso vaihtelee, mutta kärkipään seuroissa taso on kova ja kulttuuria riittää.
–Mielestäni sarjan joukkueet voidaan jakaakahteen ryhmään. Ludogorets ja muutamat muutjoukkueet ovat ylivertaisia muihin nähden.Nämä seurat pelaavat hyvää jalkapalloa janauttivat suuresta fanien kiinnostuksesta.Stadionimme oli täynnä otteluissa CSKA Sofiaaja Levskiä vastaan. Ottelun jälkeisenäpäivänä sanomalehdet kirjoittelevat peleistäpaljon. Kiinnostusta riittää.
Tuplamestaruutta Ludogorets ei tule tällä kaudella voittamaan, sillä CSKA pudotti marraskuussa Ludogoretsin jatkosta Bulgarian cupissa. Juuri CSKA:ta ja Levskiä pidetään Ludogoretsin pahimpina kilpakumppaneina.
–Ne ovat ehdottomasti hyviä seuroja. Vaikka me olemme mestareita, CSKA:ta ja Levskiä vastaan ei ole helppo pelata. On totta, että hävisimme CSKA:lle Bulgarian cupissa, mutta siinä on kyse eri turnauksesta.
Mäntylä on päässyt tällä kaudella kentälle ainoastaansyyskuun lopussa pelatussa CSKA-ottelussa,jonka Ludogorets voitti 1-0. Mäntylä pelasituolloin koko ottelun ja otteet ranskalaisentoppariparin Alexandre Barthen rinnalla olivatvarmoja.
–Se on totta, sillä olin valmistautunut hyvin. Tämä ei päde vain minuun, vaan kaikkiin muihinkin seuran pelaajiin. Muut puolustajat olisivat pärjänneet aivan yhtä hyvin paikallani.
–Ludogoretsissa sekä avauskokoonpanon pelaajat että vaihtopelaajat ylläpitävät korkeaa viretasoa kaikkina aikoina. Sain tilaisuuden tässä kyseisessä ottelussa, enkä pettänyt. Haluan kiittää valmentajaani hänen luottamuksestaan minua kohtaan.
Vaihtopenkille juuttuminen ei Mäntylää häiritse.
–Ei missään tapauksessa. Se ei ole minulle minkäänlainen ongelma, sillä Ludogoretsin riveissä pelaa eräitä Bulgarian sarjan parhaista puolustajista. Myös joku kolmikosta [Ľubomír] Guldan, [Alexandre] Barthe ja [Cosmin] Moți on jokaisessa ottelussa vaihtopenkillä. Voin ainoastaan oppia heiltä paljon. Harjoittelen kovaa ja odotan tilaisuuttani.
Elämä 33 000 asukkaan Razgradissa ei ole tuottanut vaikeuksia.
–Elämä on helppoa, ja Razgrad ja jalkapallo sopivat hyvin yhteen. Ihmiset suhtautuvat hyvin minuun ja joukkuetovereihini. Vaikka alueen elintaso ei ole korkea, ihmiset virtaavat aina stadionille kannattamaan joukkuettamme.
Kymppipaikka.fi / JM
Lähde: Ludogorets.com