FC Jazz keräsi kaudella 2012 Ykköseen nousseen Tampereen Ilveksen jälkeen toiseksi eniten sarjapisteistä kaikista Kakkosen joukkueista. Kaudella 2013 FC Jazz tavoittelee Kakkosen ykköspaikkaa sekä sarjanousua Ykköseen.
Einari Kurittu, 23, siirtyy Poriin Järvenpään Palloseurasta. JäPS voitti viime kaudella Kakkosen itälohkon, mutta hävisi nousukarsinnoissa AC Kajaanille. Kurittu teki JäPS:lle peräti 24 maalia pelaamissaan 24 sarjaottelussa.
Isokokoinen kärkipelaaja on edustanut urallaan myös Myllykosken Palloa kymmenen (10) Veikkausliiga-ottelun verran. Kaudella 2011 hän pelasi Ykköstä Vantaan PK-35:n riveissä.
FC Jazzin kasvatti Kari-Pekka Koivunen, 23, palaa Poriin vuoden kestäneen Varsinais-Suomen visiitin jälkeen. Kaudella 2012 Koivunen edusti Kakkoseen noussutta Maskun Palloseuraa. Hän oli joukkueensa toiseksi tehokkain maalintekijä 12 osumallaan.
Kaudet 2009-2011 Koivunen pelasi FC PoPassa Ykkösessä. Tätä ennen hän oli nostamassa FC Jazzia nykyiselle sarjatasolleen.
Juha Vallin, 26, siirtyy FC Jazziin Musan Salamasta. Kaudella 2012 Vallin oli MuSan tärkeimpiä pelaajia tekemällä 16 maalia ja syöttämällä 11. Palloliiton Satakunnan piiri palkitsi hänet Aamurusko-palkinnolla kauden 2012 esityksistä.
Keskuspuolustaja Riku Paularinne, 24, tuo FC Jazzin puolustuslinjaan nopeutta, pallovarmuutta ja johtajuutta. Paularinne on pelannut 15 vuotta FC Hongan organisaatiossa. Viimeiset viisi kautta hän edusti Kakkosen Pallohonkaa, ja toimi myös joukkueen kapteenina.
FC Jazzilla on nyt 17 sopimuspelaajaa. Veikkausliigaan siirtyneen (RoPS) maalivahti Oskari Forsmanin korvaa erinomaisen kauden FC Jazzin A-nuorissa pelannut Janne Järnstedt, 20, jolla on myös kokemusta miesten Ykkösen peleistä FC PoPasta.
Sopimuspelaajien lisäksi FC Jazzin edustusjoukkueen ringissä harjoittelee ja hakee pelipaikkaa useita seuran omia nuoria lupauksia.
Lähde: www.fcjazz.com
VEIKKAUSLIIGAN TARINAT JA SANKARIT -KIRJA
Katso lisätiedot: www.tarinatjasankarit.net