Viime viikon kahdessa kotiottelussa Ilves peluutti yhteensä kahtakymmentä eri pelaajaa. Tämä kertoo siitä, että joukkueen terveystilanne alkaa olla melko hyvä. Kaikki muut pelaajat paitsi Matti Jokinen ja Olli Vakkala harjoittelevat tällä hetkellä täysipainoisesti joukkueharjoituksissa. Jokinen ja Vakkala harjoittelevat omien ohjelmien mukaisesti. Kaksikosta Vakkalan pitäisi palata täysipainoiseen harjoitteluun ensi viikolla. Sairastelun vuoksi pitkään sivussa ollut Jokinen saattaa olla sivussa vielä muutamia viikkoja. Vastaavasti polven tähystysoperaatiossa käynyt Samu Pirinen on jo viime viikosta lähtien harjoitellut joukkueen mukana ja on valmentaja Mika Malisen käytettävissä tulevissa otteluissa.
Pelaajapuolella on tapahtunut myös kaksi muutosta, sillä keskikenttäpelaaja Janne Rossin akillesjännevamma ei ole parantunut odotetulla tavalla ja tästä johtuen hän on päättänyt pitää taukoa jalkapallosta. Koko alkukauden ajan armeijan harmaissa viettänyt puolustaja Jani Liski pelaa puolestaan loppukauden vuokralla kolmosen FC Tigersissa.
Rossi teki jo paluuta joukkueen harjoituksiin kesäkuussa, mutta jalka ei vielä silloin kestänyt kunnolla pallon kanssa harjoittelua. Tunnollisena harjoittelijana tunnettu Rossi ei halunnut antaa periksi vaan hän yritti saada jalkansa pelikuntoon omatoimisella harjoittelulla. Kuitenkin viime viikolla hän tuli siihen lopputulokseen, ettei jalka tule kuntoon tämän kauden aikana ja tästä syystä johtuen Rossin ja Ilveksen välinen sopimus purettiin. Rossin kanssa on kuitenkin sovittu, että hänellä on mahdollisuus palata joukkueen vahvuuteen, mikäli jalka tulee pelikuntoon.
Tällä hetkellä joukkueen terveystilanne on sen verran hyvä, että Malisella on käytössään 23 pelikuntoista pelaajaa. Lisäksi joukkueen harjoituksissa ovat viime aikoina hikoilleet myös Jussi Kujala, Jonne Hjelm, Pentti Pussinen sekä Antti Kuusinen.
Lähde: http://ilvesedustus.com