Sopimuksettoman pelaajan arkea: Haastattelussa Kaarlo Rantanen


Kotimaisen jalkapallon pelaajamarkkinoilla on tällä hetkellä hyvin poikkeuksellinen tilanne. Seurat ovat taloustilanteen takia säästölinjalla ja markkinoilla pyörii iso kasa sopimuksettomia pelaajia, joilla riittäisi taso Veikkausliigaankin. Katso Jalkapallon Pelaajayhdistyksen lista sopimuksettomista pelaajista tästä.

Lahtelaislähtöinen 23-vuotias Kaarlo Rantanen pelasi viime kauden Viron pääsarjassa Nõmme Kaljun riveissä. Keskikenttäpelaaja kärsi loukkaantumisista, mutta oli terveenä olleessaan joukkueen avainpelaajia. ”Kassu” iski Meistriliigassa kaksi maalia ja pelasi myös Eurooppa-liigan karsinnoissa joukkueensa riveissä.

Talven alussa hän haki pelipaikkaa FC Lahdesta ja viime viikolla Ykkösen SJK:sta. Sopimusta ei kuitenkaan syntynyt ja nyt pelaaja on edelleen ilman työpaikkaa.

- Tuon Seinäjoen reissun jälkeen tässä tuli pieni stoppi. Jotenkin tuntuu hieman turhalta tyrkyttää itseään. Seinäjoelta jäi sellainen kuva, että heillä ei lopulta edes ollutkaan todellista tarvetta minun pelipaikalleni hankkia pelaajaa, Rantanen sanoo Kymppipaikka.fin haastattelussa.

- Nyt tuntuu, että pelaajat joutuvat käydä näyttämässä taitojaan siellä sun täällä ja sopimusta tarjotaan vain jos on jotain todella maagista. Eli kysyntä ja tarjonta eivät nyt kohtaa yhtään. Seurat vetävät pienillä ringeillä, pelaaja jatkaa.

Rantanen myöntää, että tilanne on tällä hetkellä aika vaikea.

- Koko ikänsä on tätä hommaa tehnyt. Olen aina tiennyt, että futarin ammatti on erilainen kuin muut, mutta vaikealta se tuntuisi lähteä nyt hakemaan muita töitä. Se on kuitenkin vähän pakkorako tällä hetkellä, keskikenttäpelaaja sanoo.

- Hetkellisesti sitä pitää ainakin harkita. Jostain se leipä pitää pöytään saada. Seuraan kuitenkin koko ajan aktiivisesti eri seuroja. Katsotaan, jos tässä jotain eteen tulee. Tilanne on ihan sama monen muunkin pelaajan kohdalla.

Rantasella ei ole omaa agenttia, joka aktiivisesti auttaisi siirtoasioissa.

- Joidenkin agenttien kautta saan kyllä kontakteja. Jotenkin tuntuu, että tilanne on samanlainen niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Keskikenttäpelaajan mukaan tilanne on markkinoilla jopa hieman päälaellaan tällä hetkellä.

- Tilanne on hieman tyhmä. Seurat tätä hommaa kuitenkin pyörittävät ja he etsivät pelaajia itselleen. Nyt tilanne on omituinen, eli pelaajat tyrkyttävät itseään seuroille. Eli seurojen markkinat ovat tällä hetkellä, Rantanen toteaa.

Reippaan kasvatti ei kuitenkaan vielä heitä ammattilaisuraansa roskakoriin.

- Olen aikaisemmin ollut samassa tilanteessa. Viime talvena ratkaisu venyi pitkälle. Nyt tässä pitää tehdä vaan hommia ja pitää itsensä kunnossa. Ja kun näyttöpaikka tulee, se pitää käyttää hyväksi.

Ja niin kuin aikaisemmin jo todettu, Rantanen ei ole ainoa pelaaja tässä nihkeässä tilanteessa.

- Se helpottaa paljon, että tätä voi kollektiivisesti jakaa muiden kanssa. Pelaajia on paljon ilman sopimusta. Ajatuksentasolla se on helpompi olla, kun tietää ettei tilanne johdu taitojen puutteesta, vaan seurojen taloustilanteesta. Markkinoilla on paljon pelaajia, jotka ovat pelanneet vaikka viisi vuotta liigassa hyvällä tasolla, mutta nyt kunnon sopimusta ei ole tarjottu, pelaaja sanoo.

Rantasen tähtäin on edelleen Veikkausliigassa, mutta mikään ehdoton edellytys se ei ole.

- Totta kai sitä liigassa haluaisi pelata. Koen olevani sen tason pelaaja. Tällä hetkellä Ykkösessä on kuitenkin joillain seuroilla parempi palkanmaksukyky ja kovat nippu kasassa, joten ei se liiga ole mikään itseisarvo. Pääasia on, että sitä pääsisi taas pelaamaan ja nauttimaan omasta ammatistaan.

- Jos eteen tulisi mahdollisuus siirtyä ulkomaille, niin siihen varmasti tarttuisin. Oli taso mikä tahansa, niin sieltä jää aina niin paljon enemmän käteen, Viron lisäksi myös Slovakiassa aikaisemmin pelannut Rantanen kertoo.

Entä paluu Nõmme Kaljuun?

- Viro ei ole tällä hetkellä ajankohtainen. Viime kauden jälkeen sinne päin joutui hieman vääntämään, Rantanen sanoo.

Kaarlo Rantanen
S. 14.12.1988
Pelipaikka: Keskikenttä
Seurat junioreissa: Ilves, Orimattilan Pedot, Reipas
Seurat aikuisten tasolla:
2007-2009, FC Lahti, 19 ottelua
2009, FC Hämeenlinna (laina), 4 ottelua
2010, MFK Topvar Topolcany (Svk, II.div)
2010, Ilves, 5 ottelua
2011 Nõmme Kalju, 16 ottelua, 2 maalia

Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)

Kategoria: Lähikuvassa, Veikkausliiga. Avainsanat: , , , , , .

2 kommenttia Sopimuksettoman pelaajan arkea: Haastattelussa Kaarlo Rantanen

  1. vilkku kommentoi:

    Tunnen Rantasen tuskan. Itsekin haluaisin olla jalkapalloilija, mutten ole tarpeeksi hyvä.

  2. hh kommentoi:

    Missä Rantasen näytöt Veikkausliigatasosta?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää seuraavia HTML tägejä ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>