VÄLINEURHEILUA

Suomalainen huippuluokan kitaristi on innoissaan. Hänelle on järjestynyt 33 keikkaa pitkin kesäistä Suomea. Pitkä talvi on harjoiteltu treenikämpällä ja nyt hän pääsee vihdoin esittämään osaamistaan yleisön eteen. Kitaristilla on kuitenkin yksi ongelma. Vain joka toisen keikoista hän saa soittaa omalla tutulla soittimellaan, jolla hän on harjoitellut koko talven ja jonka ominaisuudet tuntee kuin omat taskunsa. Joka toinen keikoista on muiden kuin hänen oman managerinsa järjestämiä ja hän joutuu käyttämään niissä kulloisenkin keikkajärjestäjän solmiman soitinsopimuksen mukaista kitaraa. Mitä kitaristin pitäisi tehdä? Asiasta on turha yrittää valittaa, se ei auta mitään. Järjestäjät vetoavat soitinsopimuksen rikkomisesta aiheutuviin suuriin sanktioihin. Kitaristi tietää kyllä selvittävänsä keikat, mutta soitto ei olisi joka paikassa yhtä laadukasta. Se olisi aivan varmaa. Pitäisikö kitaristin luottaa siihen, että hänen ammattitaidollaan tehdään riittävän hyvä keikka johon yleisö on tyytyväinen, vaikkei parhaalle tasolle päästäkään? Vai pitäisikö hänen satsata suuri summa rahaa ja ostaa itselleen jokaisella keikkapaikalla käytössä oleva kitaramalli johon totutella ennen keikkaa ja pyrkiä näin parempaan lopputulokseen?

Me Veikkausliigassa pelaavat jalkapalloilijat olemme joka kesä samanlaisen ongelman edessä. Liigalla ei ole yhtenäistä ottelupalloa, vaan jokainen joukkue on kytkenyt varustesopimukseensa myös pelivälineet. Pelaajat kyllä selviävät kuten kitaristikin, mutta pallot ovat ominaisuuksiltaan niin erilaisia, että jatkuva nahkakuulan vaihtelu vaikuttaa pelin tasoon ja virhekosketusten määrään. On naurettavaa edes yrittää väittää mitään muuta. Esimerkiksi FC Hongan käyttämän pallon ja HJK:n pelivälineen ero on huikea. Samalla voimalla potkaistu kaaripallo lennättää toisen pallon helposti 20 metriä toista pidemmälle. Jokainen voi miettiä, kuinka vaikeaa tällaiseen on yhtäkkiä sopeutua. Me Hongassa olemme yrittäneet helpottaa tilannetta hankkimalla säkillisen (n.10 kpl) jokaista Veikkausliigassa käytettävää palloa. Tästä onkin varmasti apua, mutta tiiviin ottelutahdin takia sopeutumisaikaa on usein vain yksi tai kaksi harjoitusta. Sekin on toki tyhjää parempi, mutta armotta liian vähän.

Toinen ongelma ovat pelikengät. Pelaajat on sidottu käyttämään seuran varustesopimuksen mukaisia kenkiä. Yleensä sallitaan muutama poikkeus joukkuetta kohden. Jokaiselle pelaajalle on todella vaikea löytää optimaalisesti sopivaa kenkää yhden valmistajan repertuaarista. Väitän, että tämä aiheuttaa ylimääräisiä rasitusvammoja ja muita pikkuvaivoja sekä laskee pelin tasoa. Tämä on muuten aihe, jonka takia norjalaiset pelaajat lakkoilivat muutama viikko sitten. Tosin huonolla menestyksellä.

Tuttu soitin ei tee kitaristista Steve Vain kaltaista virtuoosia. Tuttu pelipallo ja oikeat pelikengät eivät tee Veikkausliigapelaajasta Messiä tai Ronaldoa. Tapahtuman tasoa ne kaikki nostavat vuorenvarmasti. Ja jokainen pienikin askel oikeaan suuntaa täytyy mielestäni ottaa, jos se suinkin on mahdollista. Mitä sitten pitäisi tehdä? Seurat vetoavat voimassa oleviin varustesopimuksiinsa. Näin kävi Norjassakin. Asian suhteen vaaditaan yhteistä tahtoa. Tehdään liigahallituksessa päätös, että jonkinlaisen siirtymäajan kuluttua siirrytään yhteiseen pelipalloon ja vapauteen valita pelikengät. Seurat jättävät pallot ja kengät ulkopuolelle tehdessään tulevia varustesopimuksia. On sinänsä epäoleellista millä pallolla tulevaisuudessa pelataan, kunhan se on kaikille sama.

Tuomas Peltonen